Giraffenin vihreä viikonloppu

- Tomi, miksei me koskaan käydä missään?

- Äläs nyt, Giraffen. Käydäänhän me melkein joka päivä koulussa pari tuntia, sen jälkeen joko ruokakaupassa tai ulkona syömässä, päivisin meillä on rutkasti laatuaikaa keskenämme Seinfeldiä katsoessa ja illaksi saatan ottaa sinut jopa töihinkin mukaan! Mitä muuta sinä muka tarvit?

- Kauniita ihmisiä Tomi. Kauniita ihmisiä.

- No onhan täällä niitä hä. Toissapäivänäkin ehkä näin yhden!

- Tomi. Me ollaan Walesissa... Ei täällä ole niitä. Ja se jonka näit toissapäivänä oli puunrunko jolle oli puettu pipo ja poliisin eristysteippiä.

- Voi rakas Giraffiseni, mihin sinä niitä kauniita ihmisiä oikein tarvitset kun edes mulla ei ole niille mitään käyttöä?

- Niitä on hauska katsoa.

- Sinusta on hauskaa katsella kauniita ihmisiä?

- Jep. Varsinkin jos sillon kun ne kaatuu. Hähähä.

- *Huoh*... No lupaatko lopettaa tuon kyttäämisen jos vien sinut johonkin missä on kauniita ihmisiä?

- Voi lupaan! Lupaan todella! Pliis Tomi mennään johonkin missä on kauniita ihmisiä!

Joten siltä istumalta lähdimme Giraffenin kanssa käymään Euroopan puolella. Irlannissa.

Menomatka oli hyvin mielenkiintoinen kahdesta syystä, joista toinen oli mahatauti ja toiseen en mene juuri nyt. Laivamatkan kruunasivat uskomaton merenkäynti ja paninit jotka maksoivat 8 euroa kipale. Allekirjoittanut makasi pitkää pituuttaan pystysuorassa nojatuolissa [ja voitte kuvitella miten se onnistuu], piti silmiään kiinni ja yritti olla paskantamatta housuunsa samalla kun Giraffen vahti tarkkana kirahvina matkatavaroita. Täytyy kyllä myöntää, että välittömästi laivaan astuttuani huomasin olevani Euroopan puolella kun vasemmalta ja oikealta puskee ihmisiä, jotka eivät ole tipahtaneet rumuuspuusta ja osuneet matkalla joka oksaan. Oli oikeasti virkistävää huomata, ettei joutunut koko laivamatkan aikana yhteenkään täysin normaaleista walesilaisista tilanteista:

• Edessäsi kävelee henkilö, joka ei osaa kävellä suoraan vaan vaappuu vasemmalta oikealle, estäen ohittamisen
• Edessäsi kävelevä henkilö kävelee käytävän tai kävelytien geometrisellä keskiviivalla ja heiluttelee käsiään, estäen ohittamisen vasemmalta tai oikealta
• Vastaantuleva henkilö ei väistä sinua vaikka kävelee tien väärällä puolella / keskellä tietä
• Tiellä / käytävällä kävelee kaksi henkilöä rinnakkain, ja kun he huomaavat sinun ohitusaikeesi, he puristavat heidän väliinsä n. 40 sentin raon josta sinun pitää ängetä läpi, sen sijaan että vapauttaisivat toisen kaistoista

Tämän täysin esteettömän risteilyn lopuksi nousimme Giraffenin kanssa rantaan ja hyppäsimme taksin kyytiin. Kyseessä oli ensimmäinen tapaamamme irlantilainen henkilö, joten Giraffen oli odotetusti hieman innoissaan.

- Tomi, Tomi, Tomi! Päästä mut pois täältä repusta, mä haluan nähdä sen! Onko se hyvännäkönen? Onko? Onko kiisseli? Käytteliskö? Onko kahen kilon?

- Pssst.. Hiljaa nyt saakeli. Se ei pian vie meitä mihinkään.

- Oi, who are you talking to mate?

- Uhh.. Nobody Mr. Taxi Driver, just keep on going please.

- Sheesh... The British...

- Noniin, näytkö nyt mitä tapahtu? Älä nyt jumankauta huutele sieltä repusta tai kävellään pian hotellille.

- No helppo sun on huudella kun sulla ei ole siellä taksin penkillä kaverina partateriä ja latureita. Voisit ens kerralla laittaa mut edes Game Boyn kanssa samaan taskuun niinkun britteihin lentäessä niin olis jotain tekemistä

- Ai se olit SINÄ joka tyhjensi sen akun?!

- Noh noh, olepa ny hiljaa Tomi. Kävellään pian hotellille! Hihihi.

Taksikuski oli nuori herrasmies, jonka tukassa asuva varis oli luultavasti tapaamishetkellämme poissa kotoa. Naamaa nuoli hoitamaton sänki, jalkoja verhosivat harmaat runkkuhousut ja untuvaliivi piti ajavan erikoismiehemme lämpimänä pitkien työiltojen läpi. Mies tuntui pitävän töötin äänestä, sillä hän paineli sitä toistuvasti täysin normaaleissa liikennetilanteissa, heilutti kättään auton ikkunasta ulkona ja näytteli ihmisille sormimerkkejä - miehille yhtä ja naisille kahta sormea. Mies myös välillä innostui huutamaan kuin palosireeni, ja irkkuälämölön seasta pystyi aika-ajoin hahmottamaan myös sanoja jotka eivät olleet kirosanoja. Eräässä ruuhkasolmukkeessa mies teki oman ratkaisunsa ja käänsi auton kävelytien puolelle, kiihdytti sitä n. 8 metriä ja koukkasi vähän taksiamme pienempään rakoseen autotien puolella. Seuraavissa valoissa kaveri puhalteli pitkiä henkäyksiä ja valitteli kuinka paha krapula hänellä on. Herralle kiitos, seuraavassa risteyksessä olimme perillä ja poistuessani autosta huomasin edelleen puristavani reppuani henkeni edestä. Jälkikäteen ajatellen kyseessä oli aika maukas jätkä! Kyseessä ei tainnut tosin olla alkuperäinen irlantilainen, koska vasta taksista noustuamme aloin näkemään joka puolella iloisia irkkuja:

Noustuani taksista otin Giraffenin taskuuni ihailemaan maisemia ja haukkomaan raikasta irlantilaista ilmaa, joka totta tosiaan tuoksui erilaiselta kuin walesilainen ilma. Eipä mennyt aikaakaan kun vastaan tuli ensimmäinen alkuperäis-irlantilainen henkilö. Herra oli n. puolitoista metriä korkea, hänen vaatteensa liiviä ja kauluspaitaa myöten olivat vihreät, parta oli tuuhea ja punainen, ja kengät mustaa nahkaa terävine kärkineen. Koko puolitoistametrisen komeuden kruunasi hänen korkea, tummanvihreä silinterihattunsa. Giraffen pyysi saada poseerata tämän henkilön kanssa, mutta en tiedä mikä mielenkiinto hänellä oli juuri kyseistä tyyppiä kohtaan. Tällaiselta näyttivät nimittäin myös kaikki loputkin Dublinin matkani aikana näkemäni irlantilaiset henkilöt.

Kuvaussession jälkeen hotelli löytyi varsin nopeasti ja myönnettäköön, että kyseessä oli heittämällä kämäisin hotelli jossa olen ikinä ollut, oma Jyväskylän huoneeni mukaanlukien. Mutta 40 euron yöhintaan aamiaisineen ajattelin, että ehkäpä se minun itselleni kelpaa. Giraffen tietty protestoi, mutta se kuulunee hänen snobistiseen luonteeseensa. Ja tiedän kyllä että snobistinen ei ole oikea sana. Hotelli sijaitsi Temple Barissa, joka on Dublinin kuuluisa ravintolakaupunginosa. Kyseessä on vähän Jyväskylän keskustaa isompi alue, jossa on vierivieressä kaikenkarvaisia kuppiloita, ravintoloita, pubeja, yökerhoja, mäkkäreitä ja Guinness-matkamuistomyymälöitä. Emmehän me ehtineet kuin Temple Barin puoliväliin kun Giraffen käänsi jo katseensa Dublinin legendaarisinta baaria, Temple Baria [oho!] kohti ja vaati päästä sisään ja upottamaan päänsä vaihtoehtoisesti joko guinnesiin tai toiseen paikkaan jota en nyt tähän kirjoita.

Voin muuten kertoa että kaikki ne irkkupubien kliseet joita leffoissa niin kovasti viljellään; kitaransoitto, viulun vingutus, yhteislaulut kylki kyljessä, älämölö, huutaminen, ylävitosten heittely guinness-tuopeilla, selkään läimiminen, pitävät kaikki paikkansa. Vastaavanlaista tunnelmaa ei kertakaikkiaan pysty suomalaisilla eväillä ylittämään saati saavuttamaan.

Aika kova meininki oli myös paikallisessa viskikaupassa. Unelmoin pullollisesta kunnon irkkuviskiä kotiintuomisiksi, ja olin varautunut suorittamaan ehkä jopa noin 50 euron sijoituksen kyseiseen hankintaan. Yllätys olikin kova astuessani oheisen myymälän ovista sisään: vastassa oli neljä pukumiestä, joista yksi tuli kättelemään ja kiitteli minua koska olin valinnut heidän liikkeensä. Giraffen kuiski korviini varoituksia mutta päätin astua syvemmälle kohteliaisuuksien luolaan.

Liike oli lattiasta kattoon verhottu lasivitriineillä täynnä toinen toistaan kalliimpia ja ihanampia irlantilaisia viskejä suoraan paikallisilta tuottajilta. Jamesonin 20-vuotias oli tässä seurassa täysin hiljaa nurkassa kasvamassa. Taskussani lymyillyt viidenkympin seteli kuihtui silmissä pieneksi korpuksi.

Ennen ostopäätöstä oli tietenkin vuorossa kyseisen tuotteen maistaminen, joka suoritettiin myyjän kuvaillessa viskin sokeripitoisuuksia, tuottajan lastenlasten koirankusettajien nimiä ja tammitynnyreiden naulojen sinkkipitoisuuksia.

Eihän niitä viskejä kuitenkaan nöyrä suomalainen mies uskaltanut maistaa, sillä koko hommasta tuli vähän sellainen olo että kyseinen aine tulisi olemaan arvokkainta mitä tämän miehen suussa on koskaan ollut sitten länsimaisen suuterveyshuollon.

Tämä ultimaattinen miehuuden ja äijämäisyyden täyttämä putiikki sai tietenkin multihuipennuksensa vasta sikariosastonsa myötä, joka oli kooltaan vähintään viskipuolta vastaava. Hyllyt olivat väärällään kaikkia sikareita ympäri maailman, pikkurillin paksuisesta aina kakkos-neloseen asti. Kuubalaiset olivat tietenkin ne kovin sana kuten kuka tahansa Hollywood-elokuvia katsonut tietää, ja näistä enimmäkseen koostuivat kaupan valikoimat. Sikariosaston kruunasi nurkassa istuva kuubalaisnainen, joka väänsi havannan sikareita käsin lehtineen kaikkineen näiden sikarien ostajien odotellessa ja kyttäillessä suu vaahdossa.

Poistuimme lopulta liikkeestä suu vaahdossa itsekin ja tämän tarinan kuljettamisen nopeuttamiseksi sovitaan että ulkona olikin ehtinyt tulemaan jo yö.

Enpä osaa Dublinin yöelämästä sanoa mitään hirveän merkillepantavaa vaikka tiedän että se joitain teistä pirulaisista kiinnostaa. Tuli nähtyä Hard Rock Cafe, pari muuta paikkaa, mutta enimmäkseen eräänlaisia kodikkaita alternative-rokkihökkeleitä joissa ihmisen poika viihtyi kyllä harvinaisen hyvin. Tarjonta Dublinissa ja varsinkin Temple Barissa on kova, ravintoloita on jokaiseen lähtöön enemmistön ollessa kuitenkin niitä yhteislaulun ja kitaramusiikin täyttämiä, elämänmakuisia [Sori Jaska, tein ton tahallaan] pubeja joissa guinness virtaa kuin sen asiakkaiden suonissa sykkivä vihreä veri... No huh huh! Otan tuon lauseen jälkeen lyhyen tauon.

...

...

...

...

Niin, tulihan siellä yhdessä ravintolassa myös paha mieli:

Kiitti.

Kun parin päivän Halloweenin juhlimisen jälkeen oli Giraffenin ja allekirjoittaneen aika hypätä takaisin lauttaan, täytyi myöntää että ei siellä Irlannissa ehtinyt tekemään vielä kunnolla mitään. Dublinissa sai ajella bussilla tunnin yhteen suuntaan ja silti sai huomata olevansa vielä kaupungin sisällä. Irlantilaiset ihmiset ovat huomattavasti mukavampia kuin walesilaiset, brittiläisistä puhumattakaan. Ennen kaikkea tämä heijastui Dublinin katukuvassa ehkäpä voimakkaammin kuin mikään muu. Ihmiset eivät ota täällä itseään läheskään niin todesta, ja omaavatkin yhden mielestäni maailman top 5 -tärkeistä taidoista: itselleen nauramisen. Irlantilaisiin verrattuna brittiläiset ovat röyhkeitä läskejä, jotka vaativat itseään kohtaan tietynlaista arvostusta ja nöyryyttä kuitenkaan osoittamatta sitä kellekään muulle. Brittiläisten on mahdotonta nauraa itselleen. Se on se status, katsos. Eipä sitä kai imperialistisen maailman huipulla notkutakaan viidettäsataa vuotta ilman, että se alkaa vaikuttamaan jo kansalliseen identiteettiinkin. Irlantilaisilla ei ole tätä maailman valtiaiden taakkaa harteillaan, ja he voivat keskittyä olennaiseen: toivottamaan kaikki tervetulleiksi, lyömään käteen guinnessin ja heittäytymään yhteislauluun.

Ja ne irlantilaiset ovat paljon kauniimpia.

Jack Nicholson komppaa, Tomi rokkaa.

Voi tuhannen tulimmaista! Kauhistuksen kanahäkki! Voihan paavin pallit! Tietääkseni mielikuvitushahmo nimeltä Frank Costello sanoi sen parhaiten selluloidissa The Departed:

" I don't want to be a product of my environment. I want my environment to be a product of me. "

Huhkin ja puhkin tänään punttisalilla normaaliin tapaani keralla ystäväni Jonin [ja syy treenaamiseeni on muuten yksinkertaisesti se, että jos joudun tilanteeseen jossa lipsahdan kallionkielekkeeltä alas ja joudun roikkumaan sen reunalta ainoastaan sormieni varassa, tahdon olla sen verran kohtuullisessa fyysisessä kunnossa että minun kannattaa edes yrittää nostaa itseni ylös sen sijaan että toteasin vain että "tämä oli nyt tässä" ja päästäisin irti] ja televisiossa pyöri paikallinen Music Television niin ikään normaaliin tapaan. Olin juuri napannut käsiini käsipainon (jalkapainot olivat jo jaloissa) kun paikallisen MTV:n listaohjelmassa heilahtaa soimaan Anna Abreu. Voi tuhannen tulimmaista! Kauhistuksen kanahäkki! Eikö Suomi kertakaikkiaan suostu jättämään meikäpoikaa rauhaan? Juuri olen saanut karistettua Jyväskylän timen pahat muistot - sekä ne muistot timestä joita ei ole - ja Bangorin suosituimmaksi menomestaksi osoittautuu yökerho nimeltä Time. Juuri kun se pirun viinietikkabiisi on lakannut soimasta kallopallossa ja olen saanut siirrettyä itseni maahan jossa joka kanavalta ei tule joko BB:tä, Anna Abreuta tai muita tosi(paska)-teeveen tähtiä, iskee Walesin MTV vyön alle ja alkaa tuomaan Suomea maahan oikein kaksin käsin. Heilautin yllätys/kiukkupuuskassani käsipainoa niin kovaa, että oikeaan haukkariin tuli tennispallon kokoinen verenpurkauma. Muut salilla kävijät eivät voineet lopettaa nauramista kun kaksi suomalaista nuortamiestä juoksee keskellä salia ympyrää, kirkuvat kuin kanat ja läimivät toisiaan pyyhkeillä.

Nyt jälkeenpäin en kyllä oikein edes tajua miksi piti juosta ympyrää.

Onko todella niin, että minä olen ympäristöni tuote ja jatkuva altistuminen Idols-musiikille on saanut kaiken musiikin kuulostamaan niin samalta, että mikä tahansa geneerinen MTV-musa alkaa mielessäni kuulostamaan samalta? Niin pelottavan samalta että laulaja omasta mielestäni muuttuu Anna Abreun näköiseksi? Vai ovatko naamabailaus, liukkarit, giraffen, eivaan ja neloset muuttaneet ympäröivää todellisuuttani niin suomalaiseksi, että musiikkitelevisiossakin alkaa jo soimaan suomalainen Idols-musiikki? Testasin tätä teoriaa kysymällä viereiseltä punttisialta että onko hän koskaan juonut maitoa. Vastaus oli kielteinen, joten tiesin ainakin toistaiseksi olevani vielä kuitenkin Walesissa.

--

No, olen ollut nyt neljättä viikkoa töissä siellä cocktail-baarissa. Kuten aikaisemmin mainitsin, työsuhdeneuvotteluja nopeutti huomattavasti se, etten vaatinut työnteostani palkkaa. Olen kuitenkin huomannut viimeisen viikon aikana pieniä pisteleviä tuntemuksia selkäpiissäni. Joskus näitä pieniä pistoksia on tuntunut myös aivan niskassa asti. Nämä pienet pistokset ovat niitä pieniä tikareita, joita lentelee kolleegoitteni silmistä. On alkanut etäisesti tuntua siltä, että en taida olla aivan heidän lempihenkilönsä. Kyse ei suinkaan ole valloittavasta persoonallisuudestani, vaan siitä että läsnäoloni on tainnut jonnin verran vaikuttaa heidän työvuoroihinsa.

Ja kieltämättä, kyllä minuakin Jyväskylässä saattaisi hieman sylettää jos Saudi-Arabiasta tulisi sööri, astelisi Nightin toimistoon käsi ojossa ja ilmoittaisi että haluaisi tulla tekemään töitä ilmaiseksi. Ja olisi vielä tuplasti pätevämpi kuin kukaan jo olemassaolevista työntekijöistä. Ja ensimmäisenä tunnit lähtisivät tietenkin minulta, henkilöstöfirman ihmisvararenkaalta. Saattaisin heittää kyseistä arabialaista muutamalla tikarilla itsekin - mutta en voisi syyttää muita kuin itseäni. Ai täh?

Ohessa onkin avoin suomeksi kirjoitettu kirje niille kolleegoilleni, joiden mielestä on epäreilua että heidän tuntejaan luovutetaan minulle:

KYYNEL! HÄHÄHÄHÄ

Ja ohessa avoimen, suomeksi kirjoitetun kirjeeni perustelu. Hommahan on sillä lailla, että jokainen joka itkee että ulkomaalaiset tulevat maahan X varastamaan paikallisten asukkaiden työpaikat, pitäisi kynsiä hengiltä rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Miksi? Mikäli ulkomaalaiset ovat valmiita tekemään saman määrän työtä paremmin ja halvemmalla, polkaisee Herra Kapitalismi koneensa käyntiin, iskee silmään vaihteen nimeltä kysyntä kautta tarjonta ja huristaa suoraan naisiin. Mikäli tämä pätevämpi henkilö on valmis tekemään työn Y halvemmalla ja paremmin kuin nykyinen työntekijä, ei kyseisen työpaikan omistajalla ole mitään perustetta olla antamatta kyseisiä tunteja toiselle henkilölle, oli hän ulkomaalainen tai ei. Kun Herra Kapitalismin moottori jyrähtelee jo, voi jokainen duunari vilkaista peiliin ja kysyä, kuinka halvalla minä olen tämän työn valmis tekemään. Mikäli vastaus on "en noin halvalla", siirrytään kohtaan kaksi: "pidänkö minä edes tästä työstä?" Mikäli vastaus on edelleen "ei", siirrytään kohtaan kolme: mennään suihkuun ja pestään tukka suosittelemallani hiusshamppoolla:

Ja kun se itku on vihdoin saatu loppumaan, voi miettiä omissa päissään että kannattiko niitä tikareita heitellä sittenkään vai voisiko tämä sittenkin olla jokaisen asiaa koskevan ihmislapsen paras oppitunti aiheesta Kapitalismi Ja Miten Saisin Siltä Pesää. Vai mitä, Frank Costello?

" Twenty years after an Irishman couldn't get a fucking job, we had the presidency. May he rest in peace. That's what the niggers don't realize. If I got one thing against the black chappies, it's this - no one gives it to you. You have to take it. "

Aamen.

--

Ravintoloista puheen ollen, sain tuossa yksi päivä napattua aika hyvän valokuvan Walesin ravintolakulttuurin yleisestä tasosta:

Ja nyt ei ole tarkoitus huudella tyylikkäästi norsunluutornistani [hitto, Anna Abreulla on senkin niminen kappale!] koska en saanut sitä tuotua tullista läpi. Mutta välillä sitä tulee mietittyä että kun olen töissä Bangorin hienoimmassa cocktail-loungessa valkoisine huonekaluineen, laajoine vodka-, rommi-, gin-, viski-, sekä mixerivalikoimineen ja työpäiväni koostuu enimmäkseen Malibun sekoittamisesta limonaatiin, kaljakammen vetelystä ja niiden ihanien sinisten breezer-pullojen availusta, niin voisiko tämän homman hoitaa koulutettu apinakin? Tai no omalla kohdallanihan näin taitaa ollakin.

Siinä on kyllä työtodistuksen kirjoittelussa ammattirunoilijalle mukavan laajuinen haaste, kun täytyy saada suomalaista lähiöpubia vastaavat työtehtävät kuulostamaan mahdollisimman tyylikkäiltä. Tässä on oma versioni työtodistuksesta, jonka tulen vaihtojaksoni loputtua saamaan.

Tomi T. Hiltunen, 290786-XXXX on toiminut baaritarjoilijan tehtävissä Piranha Lounge -cocktailravintolassa yhteensä x tunnin ajan. Työtehtävissään Tomi on osoittanut poikkeuksellista ammattitaitoa mm. seuraavissa tehtävissä:

- Asiakkaiden tervehtiminen tavalla, joka saa heidät tuntemaan itsensä tervetulleiksi ravintolaan

- Juomien tarjoilu läikyttämättä niitä asiakkaiden päälle

- Asiakkaille puhuminen käyttäen maan enemmistökieltä ja käyttäen myös mm. sivulauseita sekä slangi-ilmaisuja

Tomi loistaa tilanteissa, jotka vaativat kovatasoista silmä-käsi-koordinaatiota kuten väkevien alkoholituotteiden kaatamista viinamittoihin ja kyseisten artikkeleiden siirtämistä tämän jälkeen laseihin tai muihin tarjoiluastioihin. Tomi osaa itsenäisesti valita kuhunkin juomaan sopivan lasin, eikä epäröi lisätä juomiin jäisiä paloja. Tomi on saanut myös kiitosta kyvystään muistaa ulkoa molempien tärkeiden walesilaisten juomasekoitusten sisältö kirjoittamatta sitä käteensä tussilla tai tarkastamatta sitä työntekijöiden käyttöön tarkoitetusta lunttilapusta.

Hän on myös osoittanut kiinnostusta ravintolamme kehittämiseksi ehdotellen muille työntekijöille parannuksia kuten hedelmien leikkaamista etukäteen ennen työvuoron alkua tai valkovenäläisten ravistamisen lopettamista. Tomilla on selkeä hengen palo laadukasta ravintolapalvelua kohtaan, joka käy ilmi kaikkein vaikeimmassa asiakaspalvelutilanteessa: kun asiakas haluaa juoman jolla on erisnimi. Muut työntekijät ovat jopa hiljalleen ottaneet Tomista mallia ja vähentäneet silmiensä pyörittelyä asiakkaan edessä, kun asiakas tilaa juoman joka ei tule hanasta.

Toiminnallaan Tomi on ansainnut ravintolallemme arvokasta lisämainetta: Piranha Loungessa työskentelee baaritarjoilija, joka palvelee useaa asiakasta samaan aikaan. Monet ravintolat ovat yrittäneet imitoida tätä toimintatapaa, mutta ovat epäonnistuneet luoden ravintolallemme eräänlaisen monopolin paikallisessa kilpailukentässä. Tomi on arvokas lisä minkä tahansa ravintolan henkilökuntaan ja toivonkin hänelle kaikkea hyvää sekä ansaitsemaansa arvostusta on hänen tuleva työpaikkansa mikä tahansa.

Kunnioittavasti, Cai Hughes.

--

Hoh hoi, kaikesta tästä itsekehusta jäi vähän kitkerä maku suuhun. Ja tuntuu aivan kuin hampaitteni väliin olisi vielä jäänyt kiikkiin jonkinlainen pikku palanen. Nyt kun löytäisi jostain hammastikun...

Kappas, laatikollinen Abreun Annoja, kuin tilauksesta!

Huutokauppa

Hyvää iltaa isännät, emännät, Liisat sekä Hannut ja tervetuloa tämänkertaiseen huutokauppailtaamme. Nyt kun edellinen tilaisuus on vihdoin saatu päätökseen, [Kenen keijon idea se oikein oli huudattaa koko Brittiläinen Toimistokäyttäytyminen -oppikirja osa kerrallaan? Viimeinen osa 215: "Causing a hullabaloo" saatiin kaupaksi vasta viidentenä kauppapäivänä ja ne kaikki osti sama kaveri.] olemme valmiita aloittamaan seuraavan osion: Walesilaisia asioita. Ovatko kaikki valmiina huutamaan?

- Mä huudan Jypille mä huudan!

Nonniin, herra siellä keskirivissä ilmoitti myös viime viikolla huutavansa Jypille mutta suomalaisen urheilun onnenkantamoiset huudatetaan vasta ensi kerralla. Ovatko kaikki muut paitsi Jypille huutava herrasmies valmiina huutamaan?

- ...

Loistavaa. Aloittakaamme rahan tuottaminen meidän taskuihimme! Ensimmäinen esineemme on harvinaislaatuinen, aluespesifi, Walesilainen kiiperi.

Erikoisen kiiperistä tekee erityisesti sen kolmion mallinen pohja, joka mahdollistaa esineelle kolme tahkoa liikennemerkkien ja muiden ilmoitusluonteisten symbolien painamiseen. Useimmat kiiperit tunnetusti ovat pyöreitä, jolloin niihin on mahdotonta kiinnittää muuta kuin heijastintarraa tai jeesusteippiä. Ostaja voi halutessaan korvata liikennemerkkitarran haluamallaan ilmoitussymbolilla tai vaikkapa --

- Jypin peli jypin peli jypin peli!

-- Niin, tai vaikkapa paikallisen urheilujoukkueen logolla. Huomatkaa myös kiiperin vahvistettu pohja joka estää esineen vääntymisen vaikeissa tai haastavissa olosuhteissa, sekä kiinnitysruuvien paikat kiiperin päällä. Kiinnitysreikiin on mahdollista kotikonstein tai oheisesta rautatavaraliikkeestä kiinnittää vilkkuvia valoja, lisäselvityskylttejä tai erinäisiä ibod-laitteita härpäkkeineen. Aloitamme tarjouskilpailun yhdestä eurosta. Saadaanko yksi euro? Yksi euro kiiperistä? Yksi euro kulmallisesta kiiperistä?

- Hep!

Hienoa, siellä rohkea neitishenkilö nosti kätensä. Saadaanko kaksi euroa? Kahden euron kiiperi? Onko? Onko?

- On!

Hyvä neiti, teidän ei tarvitse korottaa teidän omaa tarjoustanne. Hyväksymme huutonne kuitenkin, hinta on nyt kaksi Suomen euroa. Saammeko lisätarjouksia? Kuka myöntää? Kuka myöntää? Mikä on seuraava tarjous eksoottisesta kulmakiiperistä? Eikö? Onko? Ensimmäisen, toisen ja..... KOLMANNEN kerran! Kulmakiiperi myyty nuorelle naishenkilölle eturivissä. Voimmeko nyt puhua täysin epävirallisesti vaikka keskustelumme kuuleekin n. sata muuta huutokaupassa läsnä olevaa henkilöä? Mihin tarvitsitte kulmallista kiiperiä?

- Se tulee miun kämpille! Myö kerättään siellä kiipereitä ja sen sellasia. Tai joku siellä on niitä ainakkii keränny kun niitä on siellä joka huone väärällään. Khihihihi. Kierrätä!

Asia kunnossa. Neiti voi noutaa kiiperinsä täältä lavalta mikäli ylettyy. Etenemme seuraavaan Walesilaiseen asiaan. Toinen objektimmekin pysyttelee liikenneaiheessa: neljä kappaletta Walesilaisia Liikennevaloja.

Kyseiset liikennevalot ovat Walesilaisten keskuudessa hyvinkin pelätyt, ja ovatkin kuulopuheiden mukaan kovin yksittäinen ravintola-annos, jota ihmiset saattavat kyseisellä alueella tilata. Liikennevaloista selvitäkseen on ne juotava peräkkäin punaisesta alkaen, koska Isossa Britanniassa kaikki muukin tehdään väärinpäin verrattuna muuhun Eurooppaan. Liikennevalot koostuvat kolmesta 2,5 cl määrästä Sourz-likööriä, juomajärjestyksessään Sourz Cherry, Sourz Pineapple sekä Sourz Apple. Sourz-liköörin alkoholitilavuus on 15 [viisitoista] prosenttia, ja tämän vuoksi Walesilaiset Liikennevalot aiheuttavatkin suunnatonta pakokauhua ja alahuulen vapinaa paikallisten opiskelijoiden juhlissa. Kyseinen myyntiartikkeli suositellaankin juotavan neljän ihmisen kesken, koska länsimainen lääketiede ei tunne ennakkotapauksia henkilöistä, jotka olisivat nauttineet enemmän kuin 3 x 2,5 cl mietoa alkoholijuomaa. Saammeko tarjouksia Walesilaisista Liikennevaloista?

- Hihihi... Anteeksi, montako niitä liikennevaloja olikaan huudettavana?

Neljä. Liikennevaloja huudetaan nyt neljä kappaletta, takarivissä istuva mieskolmikko. Shottilasit ovat muuten pehmeää muovimateriaalia, joten mahdollisen ylilyönnin sattuessa lasinsirut --

- Hihihi.. Emme ihan kuulleet. Montako niitä liikennevaloja siinä yhdessä setissä on?

Neljä. Neljä shottisarjaa kertakäyttöisissä muoviastioissa. Kuten olin sanomassa, nämä ravintola-annokset nautitaan --

- Sanotko vielä uudestaan. Hihihi...

Hyvät herrat, Walesilaisia Liikennevaloja myydään nyt neljä kappaletta. Ja te alatte pitkästyttämään minua. Voisitteko olla hyviä ja suorittaa tarjouksen.

- Hihihi. Niitä on neljä...

MYYTY kolmelle herrasmiehelle hintaan neljä uutta Suomen markkaa. Olkaa hyvät ja tulkaa kuittaamaan ostoksenne tänne lavalle. Ja jättäkää se kakkulapio, ostoskärryt, Jyväskylän kaupungin muovikasvi, liikennemerkki, robotti, lippu, liitutaulu, liitutaululiidut, puomi, koulun kello, ensiapulaukku sekä kiiperin ostanut nuori neiti rauhaan. Siirrymme viimeiseen artikkeliimme, Walesilaiseen laaksomaisemaan.

Nämä jylhyydellään hiljaiseksi vetävät paikalliset maalaismaisemat ovat alunperin Herttua Suityousir:n omistamia lammasmaita, jotka olivat vielä 1900-luvun alussakin hyvin suosittu matkailukohde jopa walesilaisten itsensä keskuudessa. Herttualla tunnettiin olleen jopa 2000-päinen lammaslauma vaeltelemassa näiden vuorten välissä ja litkivän rentouttavaa purovettä, mutta 60-luvun seksivallankumouksen myötä kaikki lampaat mystisesti katosivat.

Tämän vuosikymmenen jälkeen Walesissa siirryttiinkin lammaskadon sanelemana niinsanottuun lampaiden vapaakasvatukseen, jossa elukat saavat tepastella missä haluavat ja niiden oletetaan oppivan elämän perusasiat kokeilun ja erehdyksen kautta. Sama mentaliteetti on myöhemmin levinnyt myös ihmispentujen kasvattamiseen, tosin sillä seurauksella että suurin osa Walesilaisista on lihavia sekä äänekkäitä. Huomatkaa kuitenkin eri lammasrotujen erotteluun käytetyt kiviaidat, jotka ovat vieläkin pystyssä muistuttamassa meitä erilaisista, yksinkertaisemmista ja ryhdikkäämmistä ajoista. Koko laakson lähtöhinnaksi on merkitty 200 [kaksisataa] euroa. Laakson omistajalle myönnetään myös oikeus ottaa siitä kymmeniä valokuvia ja siirtää ne kaikki Facebookiin valitsemallaan aikavälillä, esimerkiksi esittelemään kavereilleen kaikkia niitä mielenkiintoisia asioita, joita mahdollisen Walesin matkan aikana tuli tehtyä. Saanko tarjouksia?

- Jypin peli jypin peli jypin peli!

- Mie edellytän teiltä kaikilta kierrättämistä!

- Heittelee täällä! Liukkari! Tsilipa-tsilipa-tsilipa! Jeep! Anna nimi.

Toistan, saanko tarjouksia kiehtovasta maalaismaisemasta? Lähtöhinta kaksisataa? Onko? Todellinen pala veilssiläistä historiaa! Katsokaa, siellä on ruohoja, polkuja, hiekkaa ja kaikkee.

- Minä alan kyllästymään sinun juttuihisi.

- Sinun blogi on ihan paska ja sinun uus puhelinnumerosi on myös ihan paska!

- Mää en kestä!

Vai niin. Kai sitä tarvii sitten alkaa kohta kaupittelemaan asioita jotka oikeesti kiinnostavat ihmisiä...

Once upon a time in Nazi-occupied Bangor...

Sain tänään selville, että minä en osaa käyttää kuntosalia. Kokemus oli sinänsä jännä, koska useimmiten ihmisille valkenee ikään kuin itsestään mikäli omassa taitotasossa jonkin asian suhteen olisi puutteita. Harvemmin ihmisille kuitenkaan niin selkeästi ja yksiselitteisesti - kuin tänään - sanellaan, mitä hän osaa ja ei osaa tehdä. No, tänään sain harvinaisen selkokielisesti kuulla että minä olen kykenemätön toimimaan vastuullisesti kuntosalilla omine neuvoineni. Tästä alkaakin tämänkertainen kertomukseni, joka alkaa natsien miehittämästä Bangorin opiskelijaurheilukeskuksesta.

Astelin muina miehinä kimpsuine kampsuineni asuntola-alueellamme sijaitsevaan urheilukeskukseen aikeenani tuhota 1-4 % viime viikkona nielaistuista alkoholijuomista.

- Huomenta, vastaanoton täti!
- Oikein hyvää huomenta, selkeästi ulkomaalainen vaihto-opiskelijamme. Miten voin palvella teitä tänä pilvisenä päivänä?
- Haluaisin käyttää kuntosalitilojanne, mikäli se on mahdollista.
- Kyllähän tuo onnistuu, mutta teidän on ensin buukattava itsenne johonkin esittelykierroksistamme.
- Hetkinen.. Esittelykierroksistanne?
- Kyllä vain, herraseni. Sinun on ilmoittauduttava esittelykierrokselle, jossa Varmasti Oikein Oikein Pätevä Personal Trainerimme esittelee sinulle, miten kaikki eri laitteet toimivat ja miten niillä harjoitellaan turvallisesti. Lisäksi hän esittelee sinulle suihkutilat, pukukopit, vaatekaappien toimintaperiaatteen, vesihanojen väri-lämpötila-vastaavuudet sekä muut hyvin monimutkaiset asiat.
- Aijaa! Kun minä en mielestäni tarvitse esittelykierrosta.
- Ja miksi te koette, että että tarvitse Varmasti Oikein Oikein Pätevän Personal Trainerimme esittelykierrosta?
- Koska olen aikuinen ihminen.
- Pah! Kaikki tarvitsevat esittelykierroksen. Katsos, nuorimies, välittömästi sisään astuessanne me suoritamme teistä niinsanotun asiakaspotentiaaliselvityksen. Tämä tarkoittaa sitä että mulkaisen teitä päästä varpaisiin ja kysyn sen jälkeen että oletteko jo suorittaneet esittelykierroksen. Mikäli ette ole suorittaneet sitä, emme voi olla varmoja oletteko koskaan elämänne aikana käyneet punttisalilla tai harrastaneet minkäänlaista hengityselimistöä rasittavaa liikuntaa. Tämänkertainen asiakaspotentiaaliselvitys osoitti aukottomasti, että te ette osaa toimia kuntosalillamme meidän turvallisuusstandardiemme edellyttämällä tavalla. Ette siis välttämättä osaa nostaa painoja oikealla tavalla, tuottaa vesihanoista kylmää vettä tai kävellä suihkutiloissa harrastaen askeleissanne varovaisuutta.

Siirsin jalkojani kauemmas toisistaan ja astuin lähemmäs vastaanottotiskiä vaikuttaakseni uhkaavammalta.

- Tiedättekö mitä, vastaanoton täti?
- No mitä, selkeästi ulkomaalainen vaihto-opiskelijamme?
- Nämä mun kaksi kaveriani on tästä asiasta vähän eri mieltä!

Kiskaisin ylös isoimmat tuplahaukat, joita olen koskaan yrittänyt näyttää ja jännitin käsiäni niin että tukkani alkoi täristä. Vastaanoton täti tarkkaili toimintaani silmälasiensa takaa, huokaisi äänettömästi ja siirsi painonsa toiselle lonkalle. Hän vilkaisi taakseni kertynyttä viiden ihmisen jonoa (sitä mitä haukkareitteni takaa pystyi näkemään) ja pyöräytti silmiään yhdentekevästi.

- Seuraava esittelykierros järjestetään huomenna kello kaksi iltapäivällä. Tulkaa silloin paikalle, käytte esittelykierroksen läpi ja sen jälkeen olette juridisesti kykenevä käyttämään kuntosaliamme

Seisoin edelleen paikallaan äänettä ja jännitin tuplahaukkareita tukka täristen. Ne alkaisivat vaikuttaa minä hetkenä hyvänsä. Kyllä tämä Suomessa toimii!

- Mikäli varaatte esittelykierroksen nyt, saatte liittymislahjana University of Bangor -juomapullon. Siinä pullossa on myös painettuna kiva vaakuna.

Huomasin, että tuplahaukkarini olivat laskeutuneet jo 10 senttiä alemmas vaikka luulin edelleen jännittäväni niitä. Siirsin käteni niin hitaasti alas, että kukaan ei luultavasti edes huomannut vaihdosta. Katsoin vastaanoton tätiä tiukasti silmiin ja ammuin häntä mielenhallintasäteillä, sarjatulella. Harkitsin lyhyen aikaa kysyväni tädiltä, sattuuko hän kenties tietämään kuka minä olen. Viime viikon jälkeen en tosin ollut vastauksesta niin varma itsekään, joten päätin jättää kysymättä.

- Hyvä on senkin verenimijät! Minä teen sen! Tulen huomenna esittelykierrokselle. Maksetaanko kuntosalimaksu silloin ihan normaalisti?
- Kyllä vain, sekä seitsemän punnan esittelykierrosmaksu.

Nielaisin ison pallon piikkilankaa ja pääni nytkähti lähemmäs virkailijaa ihmetyksestä. Olin juuri aikeissa aloittaa voimakkaan monologin, mutta sitten huomasin silmäkulmallani vastaanottotiskin takana maanneen pesäpallomailan johon oli kaiverrettuna "MAILA SATTUU MYÖS VAIHTAREITA". Kiitin virkailijaa ja poistuin tiloista ukemilla.

- -

Olen saanut vierailuni aikana selville myös muutamia muita jänniä asioita itsestäni, joita en varmasti olisi itse tullu koskaan ajatelleeksikaan. Esimerkiksi lauantaina paikallisessa Rascall's -pubissa eräs pelipaidastaan päätellen rugbya pelaava kaksimetrinen herrasmies tuli lehmän katseensa saattelemana tiedustelemaan minulta, että "Are you a man or a woman?" ja jäi tämän jälkeen tuijottamaan minua silmiin eleettömällä naamalla.

En ollut asiaa sen kummemmin koskaan miettinytkään, joten pohdin asiaa hetken aikaa ja ilmoitin sitten herrasmiehelle, että tietääkseni olen mies. Kohteliaisuuttani kysyin tietysti myös kyseiseltä herralta, että mahtaako hän olla mies vai nainen, mutta hänen katseestaan päätellen hän oli jo päätöksensä tehnyt. Huomasin myös, että esittämäni kysymyksen jälkeen oli aika huitaista tuopissa olevat loput kaljat naamariin ja poistua ravintolasta.

- -

Toinen lyhyt keskustelu jonka kävin täällä ja toistan teille nyt, oli työhaastatteluni Piranha Loungeen, paikalliseen vastineeseen Jyväskylän Shakerille.

- Hei, saisinko puhua päällikönne kanssa?
- Minä olen.
- Hei, minun nimeni on Tomi ja olen vaihto-opiskelija Suomesta. Olen tehny Suomessa baarimikon hommia n vuotta ja tulen viettämään täällä nyt puolisen vuotta opiskelun merkeissä. Minua kovasti kiinnostaisi tulla teille opettelemaan brittiläistä viinan tarjoilukulttuuria ihan vaikka harjoittelijana. Pikku harjoittelujaksoni jälkeen voitte sitten palkata minut tai ette, mutta sitä odotellessa tämä olisi hyvä paikka hengailla ja autella missä pystyn.
- Aloitat ensi lauantaina. Tervetuloa mukaan!

Kättä päälle ja traineen hommani Piranha Loungessa oli siis sitä myöten selvä. Kylläpä viihtyy, nimittäin ravintola on paikallisista paikoista kaikkein skandinaavisin ja yleisessä keskustelussa usein laadukkaimpana pidetty. Palkkaa en tästä harjoitteluhommasta tarvitse, sillä saan sieltä jotain paljon arvokkaampaa: työtodistuksen minkä kanssa voin kävellä varmasti mihin tahansa Bangorin yökerhoista tai kuppiloista. Ja ehkäpä hekin saattavat oppia meikäpojalta jotain, kuten esimerkiksi miten Bloody Mary tehdään. [ja tämä tarina oli tosi]

Niin, eihän tuo paikallinen ravintolakulttuuri tunnu aivan päätä huimaavan. Suurin osa kaikista kyyppareista ovat opiskelijoita, enkä edes tiedä onko briteissä mahdollista opiskella tarjoilun ammattilaiseksi. Ehkä ei, koska kovinkaan montaa ammattilaista ei ole vielä tullut vastaan. Suurin osa myytävästä kamasta on pullossa erilaisia mehuviinoja, joita on joka baarissa kymmeniä erilaisia. Käytetään mittoja, mutta ihan päin helvettiä. Ravistetaan juomia joita ei tarvitse ravistaa. Ei ravisteta juomia jotka pitäisi ravistaa. Ei vaan osata. 

Mutta en minä valita, edellisessäkin yökerhossa jossa kävin, sai kaikki kyseisenä iltana juomat kahtena kappaleena pyytämättä ilman lisämaksua. Siis kaatovodka-sooda = kaksi kappaletta kaatovodka-soodaa, 2 euroa yhteensä. Piranha Loungessakin on joka maanantai ja torstai Flip-a-coin-ilta, jolloin joka juomaostoksen yhteydessä pääsee heittämään kolikkoa. Jos arvaa kolikon puolen oikein, saa toisen samanlaisen juoman ilmaiseksi. Tässä asiassa pyydänkin yhteydenottoja Jyväskylän kolikonheittoammattilaisilta taktiikkavalmennuksen merkeissä. Tiedätte kyllä keitä olette.

- -

Lopuksi mainittakoon vielä, että näin reilun viikon asumisen, lukuisten sliding kickien, voimakkaan face-partyingin, throwing fourin sekä Giraffenin ansiosta olen jo ansainnut liikanimen paikallisten fuksien keskuudessa. Kummitustarinat hullusta neljää heittelevästä, "uskomattoman viinanjuontikyvyn" omaavasta suomalaisesta ovat summautuneet ainakin tämän asuintalon asukkaiden kesken liikanimeksi Legend.

Suomalaisille tämä "uskomaton kyky juoda viinaa" kuulosti tietysti vähän omituiselta, sillä paikallinen shotti kirkasta viinaa on anniskeluravinolassa 2,5 senttilitraa eikä se meille tuttu neljä. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, nämä junnut ovat tottuneet juomaan mehuviinoja sekä heille shotti tarkoittaa usein shottilasillista niinkin hulluja juomia kuten Malibua tai kahvilikööriä. No, jokatapauksessa sitä on nyt viime päivinä joutunut poseeraamaan valokuvassa milloin kenenkin kanssa ja antamaan ylävitosia ihmisille keitä en tunne.

Hmm..

Niin, olisikohan urheilukeskuksen tätikin ollut hieman myöntyväisempi kuntosalipyrkimyksilleni, jos hän olisi tiennyt että hän puhui itse Legendin kanssa...

There by the grace of odd

Eipä olisi uskonut, että 12 tunnin matkustamisen jälkeen oltaisiin tultu takaisin Suomeen mutta niinpä vain kävi. Bussimatkan, kahden lennon ja lyhyen junamatkan jälkeen minä ja Giraffen nimittäin havahduimme erikoiseen näkyyn: junan ikkunasta näkyi Suomi! Giraffen oikein kapusi laukustani junan ikkunaan ihmettelemään tätä omituista näkyä, joka varmasti sai senkin tuntosarvet suorastaan solmuun.

No, tästä pikaisesta järkytyksestä selvisimme varsin helposti puhumalla asiat halki keskustelussa, jota en teille nyt tähän toista. Sitäpaitsi, ei siinä mennyt aikaakaan kun junan ikkunassa pyörivä leffa vaihtui Häjyistä hitaasti Hot Fuzzin kautta Emmerdaleksi ja kamerasta loppui tietenkin akku. Siellä junan pyyhältäessä vuorotellen kaareilevien vihreiden vuorien, jylhien harmaiden linnojen ja loputtomalta näyttävän sinisen Atlantin välissä, alkoi mahassa hiljalleen kiertää sellainen jännä pörröinen tunne, että nyt tarvitsisi jo saada kiiperöidä. Aloitinkin välittömästi voimakkaan naamabailauksen ja suoritin sitä niin kovaa että eräs täti peitti lapseltaan silmät.

Bangorin juna-asemalta suomalaisia vaihtareita kohdeltiin heille sopivalla tavalla, eli paapottiin ilmaisella taksikyydillä asuntola-alueelle. Kyseisessä Bangorin opiskelijaliiton taksissa soi muuten AC/DC niin kovaa että peitin Giraffenilta korvat. Saavuttuamme kampusalueen opiskelijataloille kävimme noutamassa avaimet ja edessä oli viimeinen taistelu Tappara-hokikassini kanssa kohti omaa kämppää. Alaovella paikallinen kämppävastaava tarjoutui auttamaan kamojen kannossa, mutta minun kasseihinihan eivät toiset miehet koske paitsi Tarjoilijoiden Kevätpäivillä. Sitäpaitsi, en tiedä oliko kyseinen herra tietoinen asiasta, mutta hokikassini sisältöön kuului vaihtovaatteiden lisäksi se tärkein: Jallu. Lyhyen keskustelumme aikana epäilin, että kyseinen kämppävastaava on saanut vihiä aikeistani tuoda asuntola-alueelle nestemäistä kultaa ja halusi osingoille. Vain kuolleen itsekritiikkini yli... Lopulta kävi ilmi, että tämä kämppävastaava vastaa myös siitä, että asuntola-alueilla ei nautita alkoholia päihtymistarkoituksissa. Sööri kuitenkin lupasi tulla jossakin kohtaa salaa maistamaan tätä mystistä suomalaisainetta, joten tulevan puolen vuoden rauhoitetuin jatkopaikka oli sitä myöten selvä.

Englannissa kaikki ihmiset ja paikat tuoksuvat samalta. Ymmärtääkseni jokainen englantilainen henkilö sukupuoleen katsomatta omistaa yhden säästöpakkauksen Burberryn "Fish N' Chips Royale with Fruits" -hajustetta, ja tällä kyseisellä tuoksulla on verhoiltu myös kaikki asuintilat sekä ulkoilma. Kämppiksinä käytävälläni on neljä brittiläistä junnua, 19-vuotiaita joka iikka, sekä yksi kiinalainen kaveri. Kaupan päälle tämän kiinalaisen herran mukana pyörii kellonajasta riippuen kolme tai neljä muutakin kiinalaista, ja heidät löytää useimmiten keittiöstä valmistamassa jonkinlaista kolmen kierroksen ateriaa. Oikeasti, kaikista noin kolmestakymmenestä käynnistäni yhteiskeittiössämme, on aina kolmesta neljään kiinalaista tekemässä ruokaa.

Junnuthan opettelevat täällä juomista parhaansa mukaan, mutta toistaiseksi parhaan juomaseuran olen saanut seinänaapurini Nickin isoisästä. Siinä vasta kova sööri! Kun junnut pyörivät huoneista toiseen heilutellen käsiään, minä, Nickin isä ja Nickin isoisä korkkasimme Jallun ja havahduimme kun puolet nolla-seiskasta oli jo tuhottu. Äijät heittelivät muuten niin kivenkovaa läppää, että voisin jopa ristiä heidät virallisesti Ison Britannian ensimmäisiksi nelosen heittelijöiksi. Aina kun Nick käveli tuoppi kädessä keittiön oven ohi, isoisä huuteli pojanpojalle perään jotakin homoista, hedelmäkakuista ja kukkahameista, ja kumosi uuden hörpyn jallusta. Ja isä perässä. Isoisä myös muisti aika-ajoin vittuilla Nickin isälle siitä, että hän ei ole käynyt edes armeijaa. Taisin päästä näillä puheilla suoraan perheeseen.

Ainiin, täytyy muuten Jyväskylään lähettää sellaisia lohduttavia terveisiä että vaikka lähdin Walesiin asti, en silti päässyt karkuun arkkivihollistani Timeä. Kaupungissa on muutama yökerho, joista toistaiseksi eniten laatuaikaa on saanut yliopistolaisten suosima pintaliitohelvetti nimeltä TIME. Timeen ollaan ilmeisesti menossa opettajaporukalla tänäänkin.. Tilanne on niin voimakkaasti ironinen, että sitä voisi katkoa paloiksi ja myydä eteenpäin junaraiteina. Kaikkina ulkona vietetyinä iltoina olen kantanut jyväskyläläistä taakkaani urheasti, ja paikallisten fuksien keskuudessa alkaa pikkuhiljaa yleistyä mystinen toiminta nimeltä Face-Partying...

En muuten yhtään väritellyt kun kerroin läksiäiskutsussani, että menen opiskelemaan Tylypahkan yliopistoon. Saavuttuamme tänään ensimmäisille info-tilaisuuksillemme, porukka ei saanut sanaa suustaan äimistellessään kaikkia 10 metriä korkeita käytäviä ja seinillä olevia puhuvia tauluja. Alun tervetulopuheen tuli pitämään vanha harmaapartainen mies korkeassa, tähtikuvioisessa hatussaan ja puhui sujuvasti kerttiä, latinaa ja englantia. Tilaisuuden päätyttyä kysyin tutoriltamme että koska meille opetetaan taikatemppuja, mutta tutor lupasi palata asiaan myöhemmin.

Seuraavaksi voisin jakaa kanssanne muutaman hauskan tilanteen Walesin yöstä. Lauantainahan kävi sillä lailla, että.. Hetkonen.

...

...

Odottakaas hetki...

...

...

...

...

Jaahas, käytävässä pyörii nuoria meribiologian naisia bikineissä ja minulla on vielä Lakut sekoittumassa vesihauteessa. Pitänee mennä valvomaan tilannetta. Ihan näin vanhimman asukkaan ominaisuudessa.

Olisi sitä voinut pöllömpäänkin paikkaan lähteä vaihtoon.

Fantastic Four

Herättyäni hämyisestä huoneestani epäilyttävästi Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvaa muistuttavissa olosuhteissa, olin ehkäpä syystäkin ihmeissäni. Etumuksessani heilui 1:3 mittasuhteen anatomisesti oikeaoppinen lelulammas nimeltään Eve, joka oli pingotettu ruhoni ympärille jeesusteipin voimin ja jalassani olevat kalastajasaappaat suorastaan huusivat "Hei äijä, luuletko saavas kalaa?" Tutkittuani kirahvien, puolipitoisten vaatteiden sekä itseinhon peittämää huonettani, huomasin ovensuussa seisovan Herra Kuneliuksen. Herra Kunelius oli poistunut normaalista oloasustaan eli hupparin päälle venytetyistä boksereista, ja tarkasteli minua tukkansa takaa normaalissa verryttelyasussa. Hänen suunsa oli auki.

- Haamu hajalle!

Mitä helvettiä... Mies puhui jonkinlaisella koodikielellä. Suu kyllä aukeni ja meni taas kiinni sanojen osoittamassa tahdissa, mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä herra yritti minulle kertoa. Olinko tullut hulluksi? Tyhmäksi? Pörssiläiseksi?

- Paalu paanalle, paalu paanalle.

Ei saatana. Siristän silmäni X:ksi ja hieron niitä ronskisti. Vilkaisen ikkunasta ulos, jossa pumpulilampaat lipuvat hidastettuna näköpiirini lävitse sinisen samettinsa päällä. Tähänkö sitä nyt on tultu? Ovatko kuulosuojaimeni olleet huolimattomasti paikalleen aseteltu jonkin kovapanosammunnan aikana ja ohi viuhahtanut luoti on pysyvästi vaurioittanut kykyäni ymmärtää kuultua puhetta? Onko minuun kenties osunut? Onko luoti vienyt mennessään minusta juuri sen kyseisen kimpaleen, jonka hermosopukoissa piilee suomen kielen ymmärtämiseelle omistettu ohjelmisto ja olen nyt täysin kykenetön olemaan osana toimivassa, kahden ihmisen välisessä kommunikaatiossa? Missä helvetissä minä oikeastaan olen? Mitä oikein yrität, veliseni, sanoa?

- Aamupalalle.

No niinpä tietenkin. Herra Kuneliuksella oli kädessään C-vitamiinisia poretabletteja sekä Gefilus-laksatiivijugurttia. Kohoan pehmeästä leposijastani, repäisen pumpattavan lampaan irti, nappaan kassista puhtaan T-paidan ja sujahdan sen sisään. Olin ilmeisesti nukkunut farkut jalassa. Kalastajasaappaat jätän jalkaan - varmuuden vuoksi.

Olohuoneessamme oli joku käynyt taas juhlimassa. Sepistö oli yrittänyt rakentaa matolle majan tulitikuista, Giraffenit olivat liikkuneet itsestään ympäriinsä omituisiin paikkoihin ja joku oli yrittänyt saada jonkun lonkerotölkit ja nuuskamällit rakastelemaan keskenään. Epäilin kuitenkin kaikesta uutta kämppistäni Jonnaa, koska voin.

- Aika hyvin äijä on näköjään tsempannu. Oltiin ihan varmoja että et jaksa enää juhlia.

Voi perse. Olen sitten todellakin pystynyt käyttämään vielä yhden päivän elämästäni juhlimaan tilapäistä oman itseni uudelleensijoitusta toisen valtion tiloihin. Mutta kelle kuuluu pöydän alla humalaansa pois nukkuva minipossu, miksi nurkassa lymyilevä klovniksi pukeutunut henkilö ei ilmoita nimeään ja ennen kaikkea: haluanko tietää miksi herra Kunelius kiikuttaa minulle aamupalaksi C-vitamiinisia tabletteja Gefilus-laksatiivijogurtin keralla?

- Oli tuo neljäs päivä näköjään sulle taas se viimeinen tikki. Pelättiin vähän että siitä lähtee äijällä karkaamaan kun päätit nielaista kaikki tän asunnon avaimet ja huusit suu täynnä avaimenperiä että "ja tännehän ei mitkään akat muuta!" ja pyöritit käsiäs kuin tuulimylly. Siitä jätkä kuitenkin vielä lähti korottaan panoksia ja menit vielä Freetimeen ilmoittamaan että karaokevetäjälle, että lampailla ei ole sulkijalihasta. Otahan siitä Tomi vähän Gefilusta kun tarvis tuonne pyörävarastoon päästä.

En halunnut tietää.

Saavutimme oman asuntomme ruokailutilat yllättävän nopeasti ja istahdin alas Opettaja-lehtien sekä Jessican maksuhäiriöilmoitusten peittämän pöydän ääreen. Painaessani yön ajan (ja ties kuinka kauan sen lisäksi) pumpattavan lampaan takana ollutta takapuoltani vasten ruokalamme penkkiä, huomasin takataskussani sijainneen jännittävän näköisen muistivihkosen. Naurahdin hetken itselleni, eihän tällaista dekkarisontaa tapahdu kuin elokuvissa ja huonoissa blogeissa. Avasin kaikesta huolimatta vihkosen ja antauduin sen vietäväksi aamupalakohtauksen loppuun asti.

Täällä Tomni H. , nimeltä mainitsematon drinkkiravintola Jyväskylän Väinönkadulla. 1. Läksiäiset ovat saavuttaneet laskentatavasta riippuen toisen viiva viidennen päivänsä ja seurassani on viehättävä nuori naishenkilö. Moro, viehättävä nuori naishenkilö!

VNNH: No terve terve, eipä sinun rullaluistimista täällä drinkkilistan puolivälin pahemmalla puolella paljon hyötyä ole, mutta juttelen toki kanssasi niin kauan kunnes sanot jotain mitä en olettanut kuulevani kun alan juttelemaan sattumanvaraisen henkilön kanssa.

TH: No aivan varmasti. Tiesittekö että olen tiettävästi maailman 10.000 parhaan masturboijan joukossa?

VNNH: Mun täytyykin itseasiassa --

TH: Hah hah, usko pois vaan! Ja muutama päivä sitten kuolin ja kävin Pyhän Pietarin juttusilla taivaan porteilla. Se veti mua mouhijärveläisellä nakkikioskiheijarilla palleaan, ja sen jälkeen vielä uhkaili että jos näytät vielä naamaasi täällä niin siitä ei selvitä ilman oikeudellisia jatkotoimenpiteitä. Eikun sehän tais olla mun edellinen kanditapaaminen...

VNNH: Ehh.. No niin no. Hei, mä kuulin että sä olet töissä tuolla --

TH: Mä pidän hampurilaisista.

VNNH: Ai, no kiva. Hei kuule, mun mielestä tää tämmönen turha jauhaminen toistemme kanssa on täysin yhdentekevää, kun molemmat kuitenkin tietää mistä tässä on oikeasti kyse. Mä kyllä kuulin kuka sä olet ja mihin sä olet lähdössä. Jos sä haluat kysyä multa jotain, niin kysy vaan ja mä lupaan vastata sulle että kyllä.

TH: Pidätkö sinäkin hampurilaisista?

VNNH: ... Nyt sä et tainnut ihan ymmärtää. Kysy multa mitä vaan ja mä vastaan että kyllä.

TH: Aaaa! Nyt mä ymmärrän!

VNNH: Hihihi, nonniin. Kysy nyt se niin voidaan lähteä pois täältä.

TH: Mutta kun ei mun tee mieli nyt hampurilaisia.

VNNH: Ei jumalauta, jätkä! Aaargh, ei munkaan tee mieli mitään saatanan hampurilaisia! Mun tekee mieli --

TH: Heittää neljä?

VNNH: Sä taidat oikeasti olla vähän tyhmä jätkä?

TH: Enpäs ole. Mä olen maailman 10.000 parhaan masturboijan joukossa.

VNNH: No en jumalauta yhtään ihmettele miksi.

TH: Ai koska tykkään hampurilaisista?

VNNH: EI! VAAN JUMALAUTA SIKSI ETTÄ SÄ --

TH: Mitä, viehättävä nuori naishenkilö? Miksi?

VNNH: KOSKA SÄ HEITTELET JOTAIN SAATANAN NEL --

Ja siihen loppui muistivihkosesta löytynyt merkillinen dokumentaatio. Samalla tavalla äkisti päättyi myös aamiaiskohtauksemme ja löysin itseni kahvila Elosesta. Rillipäinen tarjoilija - tässä tapauksessa on sallittua viitata silmälasipäiseen nuorukaiseen ivallisesti rillipäänä johtuen okulaarien täydellisestä pyöreydestä ja niiden peittämästä naamasta joka suorastaan huusi "minä maalaan harrastuksekseni pienoislennokkeja" - mittaili meitä katseellaan astellessamme hänen luokseen. Poika selvästi pyöritteli suussaan kysymystä liittyen kalastajansaappaisiini, mutta hukutti sen keinotekoiseen hymyynsä ja ennaltaopittuun asiakaspalvelurutiiniinsa.

- Hej! Mitäs herroille saisi olla?

Ystäväni Ikonen, joka oli mystisesti ilmestynyt seuraani kesken tämän tarinan, astui askeleen eteenpäin, asetti kätensä tiskin reunalle ikään kuin aikoisi juuri loikata gaselliloikalla sen toiselle puolelle ja iskeä virkailijapoikaa Viiden Pisteen Sydämenräjäytysiskulla.

- Kaksi juttua. Yksi: Olisiko mitään saumaa saada jossain kohtaa noita kahvilan vessoja siihen kuntoon, että siellä voisi ihan oikeasti käydä? Jumalauta mun kaverilla on kalastajansaappaat jalassa kun teidän vetokyvyttömissä vessoissa käynti olisi muuten aika mielenkiintoinen kahlausoperaatio. Haluaisitko sinä hengailla täällä kalastajansaappaissa, mitä? Tehdään susta saappaat saakeli. Hommat kuntoon!

- Voi, olen kovin pahoillani mutta eihän meillä edes ole ves --

- Ja kaksi: Nyt voisit ihan pikkasen nopeeta alkaa työntään sitä mun kaverille tilaamaani paniinia tänne päin ettei tarvi näyttää mitä Savossa tehdään sitten kun puheet loppuu.

Katselin saappaitani ja pyörittelin niitä varovasti kahvilan lattian päällä. Olin tilanteen hento tyttönen, jonka kunniaa karski poikaystävä meni puolustamaan.

Torjuntavoitto.

Pikakelauksella vajaa vuorokausi eteenpäin. Jyväskylä on jäänyt taakse, taskussa on oman asunnon avaimien mentävä tyhjä tila ja törrötän kotona kotona Suomen kuntien aakkosjärjestyksellisen listan ensimmäisessä paikassa, saamatta unta kaikilta pohdinnoiltani.

Mikä oli se mystinen asia, josta viehättävä nuori naishenkilö puhui? Mitä minä muka heittelen? Onko se jokin fyysiset mittasuhteet sisältävä, mahdollisesti massan ja kiihtyvyyden omaava asia, vaiko kenties vain osan edellämainituista ominaisuuksista sisältävä juttu? Onko se juttu vai asia? Ja mikäli se on toinen niistä, kumpi se ei ole? Mikä minusta muka tekee niin tyhmän?

Näitä kysymyksiä - sekä sitä, miksi pesukarhuja kutsutaanpesukarhuiksi - pohdiskellessani Timo Jutilan haamu ilmestyi leijumaan ikkunani taakse.

Pyhät hylsyt sentään! Pelkät miehen poskipäät sai vähäiset niskakarvani nousemaan pystyyn ja pyörimään ympyrää. Voiko se olla totta? Tuntui kuin pääni sisällä olisi ollut junaturma ja kaikki ovat kutsuttu, minut valtasi pakokauhun ja lottovoitonsekainen tunnecoctail. Pomppasin tuolistani ylös tavalla, joka saisi Bruce Leenkin kastelemaan alleen ja sutaisin toisen korvani taakse sukan. Säntäsin ikkunaa kohti vetäen vielä liikkeessä paitaa päälleni. Juostessani hidastettuna ikkunaani kohti kuulin vain itseni kuiskaavan itselleni pienten aikuisiän äänenmurrosten kera:

Timo Jutilan haamu on ikkunani takana!

Heilautettuani ikkunan auki, suoneni pumppasivat akkuhappoa päähäni ja saivat hermotukset aivoissani menemään ruseteille. Elin sen lyhyen sarjakuvahetken, kun kojootti on juuri tajunnut juosseensa reunan yli ennen kuin painovoima ottaa sen huostaansa ja elukka tipahtaa maata kohti kimeän vihellyksen saattelemana: olin samassa ajassa ja paikassa Timo Jutilan haamun kanssa. Historia ei tunne montaakaan ihmistä, joka olisi ollut samassa tilanteessa kanssani - ja elänyt kertomaan siitä. Timo Jutila hymyili veljellisesti ja sorvasi itselleen jäätävän nuuskan. Olin kojootti, jonka maan vetovoima juuri imaisi huostaansa. Tömps.

- T-T-T-T... T-Timo.. Mikä kunnia viimein tavata teidät! Sanat eivät riitä, eivät kertakaikkiaan.
- Moro.

Timo Jutilan haamu puhui minulle. Vikisin kuin pikkutyttö, tillottaen Joonaksen Veljeksiä meikit poskilla.

- Kerrohan, Hiltunemm.. Mites toi noin ulukomaillellähtö sujuu nääs?

- Ei lähe hyvin, herra Jutila. J-j-juuri tuossa pohdiskelin erästä asiaa joka ei niin millään meinaa myöntää mulle yöunia. Katsos kun sellainen viehättävä nuori naishenkilö tuossa viime sunnuntaina väitti että minä olen vähän tyhmä kun minä teen jotain, mutta en kuollaksenikaan muista että mikä se oli. Mä luulin että mulla oli lähellä päästä mäkkäriin.

Huomasin, kuinka Timo Jutilan haamun nyrkit puristuivat hiljalleen narisevaan nyrkkiin, jonka sisältä tihkui hikipisaroita. Useimpien ihmisten viimeinen näky.

- Etkö sä sitte Hiltunemm päässy sinne mäkkäriin vai hä?
- En tainnut päästä, Timo Jutilan haamu. Kämpän pöydällä oli ainoastaan Grilli 21:n papereita.
- Ei hyvänen aika, sano. Määpä meen nääs vähän puhuun sille plikalle järkee päähän!

Timo Jutilan haamu tarttui nuuskapurkkiinsa ja tunki sen oranssin pikkutakkinsa povitaskuun. Hän käännähti ympäri ja lähti hitaasti laskeutumaan tavarahissillään katutasoa kohti. Kurotin naamani ohi heilahtavaa oranssia pikkutakkia kohti ja päästin ilmoille epätoivoisen huudahduksen.

- Jutila!

- Mitä?
- Heittelee! Mitä sillon muka heittelee kun on vähän tyhmä?
- No Neljää, tietenkin. Moro.

Pieni pyöreä jääkiakkolegenda laskeutui laskeutumistaan tavarahissillään. Viimeinen näky jonka sankarista näin, oli hänen öisen kuun hehkuun hukkunut, vapaana hulmuava takatukkansa. Valahdin polvilleni, käteni valuivat rennoiksi sivuilleni ja jäin tuijottamaan ikkunasta sisään hymyilevää kuun valoa. Siinä hetkessä minut valtasi pohjaton usko sekä luottamus siitä, että maailmalla on vielä minulle mahdollisuuksia annettavanaan. Maailmasta eivät mahdollisuudet lopu. Tuntui kuin kaikki mitä tulisin pian tekemään olisi oikein. Minulta odotettiin vain onnistumista eikä minulla ollut muuta näytettävänäkään. Maailma ei voisi epäonnistua suhteeni. En voisi epäonnistua. Jälkijunassa tilanteeseen ehtinyt äitini sai juuri astuttua huoneeseen sisään, kun poskelleni vierähti onnen kyynel. Tuijotin tietokoneeni ruudulla olevaa kalenteria, jonka mukaan Walesiin lähtööni on neljä päivää.

Kyllähän minä neljää heittelen.

Pyhän Pietarin nyrkkiliha aiheuttaa järjestystä

- Nonniin ja sieltä sitten seuraavaa luukulle. Hopi hopi, ei tässä koko päivää ole odotella. Urakkapalkalla, nääs. Urakkapalkalla. Nimi?
- Hiltune. Tomi Hiltune. Khihihi.
- "Hiltune. Tomi Hiltune"... Voi Pomon jestas sentään. Taas yksi näitä persenaamoja jotka ovat nähneet kolme uusinta Bond-leffaa ja ovat olevinaan. Kai teille tulee vielä vodkamartiinit ravistettuna ei sekoitettuna, mitä? Pikku hörpyn jälkeen hyppäätte Aston Martiniinne ja hurautatte naisiin, vai? Perseestä lennähtelee teräskaapelia ja kellot leikkaavat pommeista sähköjohdot poikki? Eikö kukaan voi täällä sanoa nimeään kunnolla niin kuin ihmiset! Mikä teihin fiksuihin ihmisiin menee täällä taivaan imagojonossa? Johtunee ilmanpaineesta. Odottakaapas.
- No anteeksi vaan kun olin olemassa Herra Pietari, mutta olisiko noita odotteluhommia ollut tuolla alakerrassakin jo ihan tarpeeksi? Luulisi että taivaassa tuo tietojenkäsittely toimisi sillä tasolla että ei tarvisi enää portilla tietokoneen päätöstä odotella.
- Pitäkääpä se suu supussa Herra Hiltunen. Kun käskin teitä odottamaan, käskin teitä odottamaan sen vuoksi että sain lisää aikaa miettiä, iskenkö teitä mouhijärveläisellä nakkikioskiheijarilla leukaan vai palleaan. Tulin siihen tulokseen, että isken teitä palleaan. *THUMP*
- Ai saatana! Tuo sattui ihan oikeasti! Mitä ihmettä?
- Tuota samaa löytyy vielä lisää jos Herra Hiltunen haluaa. Haluatteko, mitä? Katsokaas, tällä nyrkillä on heivautettu isompaakin jätkää jos toistakin. Siinä on Muhammad Alista lähtien kovatkin jätkät vikisseet kuin pikkutytöt. Vikisseet kuin saranat! Kas kun tämä nyrkki maksoi tonnin mutta tämä tappoi sonnin.
- No en halua.
- Hyvä. Kyllä ne agenttiwannabetkin nyrkkilihaa ja järjestystä tottelevat. Ja siksi toisekseen, meidän kaikki tietokantamme rakentelut ja tietoliikenteemme toimittelut tapahtuvat edelleenkin kirjoittamalla vanhalla kunnon sulkakynällä. Pomo oli vähän sitä mieltä, jotta "if it ain't broke, why fix it?", joten täällä sitä sitten raapustellaan tietoa reaaliajassa ylös kuin vihannekset.

- Eheheh.. Heh heh..
- No mitäs nyt? Pistetäänkö toinen nakkikioskin erikoinen?
- Eeeei kun huvitti vähän tuo mitä sanoit. Kirjoittelevatko vihannekset teillä päin paljonkin asiakirjoja? Heheheh... Eihän niillä ole edes käsiä. Khihihi.
- *Huoh*.. Teitäpä täällä Taivaassa ei paljoa vielä ollutkaan. Huonoja koomikoita! Jos minulta kysytään, teidät pitäisi sijoittaa tuonne Vanhan Vihtahousun valtakuntaan samaan karsinaan parkkipirkkojen ja turkulaisten kanssa. Näin on näreet. Mutta valitettavasti minun hienostuneeseen arviointikykyyni ei täällä päin luoteta, joten minulle uskottiin tämä hemmetin apinahomma. Portsariksi pistivät! Samaan hommaan, jonka hoitaa tuolla toisella puolella kolmipäinen koira. Koiran hommiin!
- Khihihi.. Vuh vuh.
- Aaargh! En ihmettyisi yhtään vaikka teidät olisi lähetetty tänne tappamalla. Totta puhuen, tekisin sen itsekin uudestaan ellette olisi jo kuollut. Mitenkäs te oikein tänne sitten päädyitte?
- Pyöräonnettomuudesta, kuule. Olin matkalla hoitamaan viimeisiä vaihtoon lähdön järjestelyjä, kun joku pönttö huristi polkupyörällään suoraan vastapalloon. Kieltämättä aika harmittava tilanne, jäi tuo kandikin palauttamatta sen vuoksi.
- Mitä ihmettä? Polkupyörä ajoi teitä vastapalloon ja te kuolitte? Miten te senkin onnistuitte niin tunaroimaan? Eikö teillä ole viime aikoina kuitenkin tullut ihan kohtuullisesti tuota elopainoa oman itsenne suojaksi?
- No sitähän minäkin siinä ehdin vähän ihmettelemään. Mutta kun täällä kerran olen niin tuskimpa siinä mitään virhettäkään on tapahtunut?
- Enpä menisi sanomaan. Nyt täytyy oikein suorittaa tarkastus. Hnnngh, olipa painava kirjan kansi. Eipä tekisi meillekään pahaa tuollainen Äm See Intosh... Nonniin, oletteko te T. Hiltunen, omasta mielestään hauska OKL-opiskelija Jyväskylästä?
- Pitää paikkansa.
- Oletteko te se, joka lähetti viime viikon Niksipirkka-lehteen vinkin: "Painonvartijat. Välttäkää suuri kiusaus syödä suklaapatukka kaapista tai jääkaapista jättämällä ostamatta se saatanan patukka senkin läskit paskiaiset"
- Sama jätkä.
- Heh heh.. Meillä olikin pieno veto tuosta menossa. Heheheh.. Hemmetti Gabriel, sun kannattais joskus kuunnella järkipuhetta.. Kröhöm. Nonniin, mitäs muuta täältä löytyy. Olitteko osallisena Night Jyväskylässä tapahtuneessa karaoke-fellaatio-välikohtauksessa?
- Hei! Minut todettiin siitä syyttömäksi! Ei tarvi enää alkaa kaivelemaan.
- Aivan. Mutta teittekö te sen?
- En tiedä mistä puhutte, Pietari hyvä.
- Aivan. Mites tuo teidän opintojen eteneminen muuten, onko homma hanskassa? Standardikysymys.
- Aikataulussa ollaan, beibe. Neljättä vuotta viedään ja vielä ne minusta opettajaa koulivat. Viime aikoina on tosin livenny tuo työn tekeminen vähän ravintola-alan puolelle, mutta ehtiihän sitä opettajana olemaan sen 50 vuotta..
- Jep jep. Kyllä asia on nyt täysin kiistaton: teidän ei kuuluisi olla täällä.
- Eikö?
- No ei sitten ollenkaan, ei vielä moneen kymmeneen vuoteen. Nyt on meidän liikkuvilla agenteillamme sattunut jonkinnäköinen erehdys, kun teidät on tänne sen polkupyöräkuskin sijaan repäisty. Ja sitäpaitsi, mitä rakas maanne tekisikään ilman uusia työttömiä luokanopettajia? Kyllähän teidän pitää ainakin tuo opettajankoulutuslaitos loppuun suorittaa ennen kuin voimme edes harkita teidän sijoittamistanne tänne. Vaikkapa Erasmus-vaihto-ohjelmassa käyneenäkin te olisitte paljon kypsempää kauraa tänne. Ettehän te kokeneet Mitään ennen kuin olette olleet Walesissa syömässä uunissa paistettua pekonia ja 50-prosenttista maitoa.
- Ihanaa. Saan siis hoitaa vaihtojärjestelyt loppuun ja oikiasti mennä perille asti?
- Senkus hoidatte. Kunhan nyt perkule suoritatte sen opettajankoulutuslaitoksen kunnialla loppuun niin ei tarvitse pistää teitä sinne turkulaisten sekaan sitten kun teidän Oikeasti kuuluisi metsästysmaita vaihtaa.
- Sen teen. Kattellaan taas, Pietzu. Pidä homma todellisena.
- Ainiin, yksi juttu vielä Herra Hiltunen. Kaikki täällä tapahtunuthan pysyy sitten meidän välisenämme, eikä täällä tapahtuneita asioita tarvitse eteenpäin kertoa. Ettekä varsinkaan saa kirjoittaa tapahtumista mitään siihen hämärään blogiinne!
- Juuh, minä lupaan. Se on moro.

Ja sitten heräsin kotoa ja kirjoitin tämän. Hah hah, hyväuskoiset pellet!