Once upon a time in Nazi-occupied Bangor...

Sain tänään selville, että minä en osaa käyttää kuntosalia. Kokemus oli sinänsä jännä, koska useimmiten ihmisille valkenee ikään kuin itsestään mikäli omassa taitotasossa jonkin asian suhteen olisi puutteita. Harvemmin ihmisille kuitenkaan niin selkeästi ja yksiselitteisesti - kuin tänään - sanellaan, mitä hän osaa ja ei osaa tehdä. No, tänään sain harvinaisen selkokielisesti kuulla että minä olen kykenemätön toimimaan vastuullisesti kuntosalilla omine neuvoineni. Tästä alkaakin tämänkertainen kertomukseni, joka alkaa natsien miehittämästä Bangorin opiskelijaurheilukeskuksesta.

Astelin muina miehinä kimpsuine kampsuineni asuntola-alueellamme sijaitsevaan urheilukeskukseen aikeenani tuhota 1-4 % viime viikkona nielaistuista alkoholijuomista.

- Huomenta, vastaanoton täti!
- Oikein hyvää huomenta, selkeästi ulkomaalainen vaihto-opiskelijamme. Miten voin palvella teitä tänä pilvisenä päivänä?
- Haluaisin käyttää kuntosalitilojanne, mikäli se on mahdollista.
- Kyllähän tuo onnistuu, mutta teidän on ensin buukattava itsenne johonkin esittelykierroksistamme.
- Hetkinen.. Esittelykierroksistanne?
- Kyllä vain, herraseni. Sinun on ilmoittauduttava esittelykierrokselle, jossa Varmasti Oikein Oikein Pätevä Personal Trainerimme esittelee sinulle, miten kaikki eri laitteet toimivat ja miten niillä harjoitellaan turvallisesti. Lisäksi hän esittelee sinulle suihkutilat, pukukopit, vaatekaappien toimintaperiaatteen, vesihanojen väri-lämpötila-vastaavuudet sekä muut hyvin monimutkaiset asiat.
- Aijaa! Kun minä en mielestäni tarvitse esittelykierrosta.
- Ja miksi te koette, että että tarvitse Varmasti Oikein Oikein Pätevän Personal Trainerimme esittelykierrosta?
- Koska olen aikuinen ihminen.
- Pah! Kaikki tarvitsevat esittelykierroksen. Katsos, nuorimies, välittömästi sisään astuessanne me suoritamme teistä niinsanotun asiakaspotentiaaliselvityksen. Tämä tarkoittaa sitä että mulkaisen teitä päästä varpaisiin ja kysyn sen jälkeen että oletteko jo suorittaneet esittelykierroksen. Mikäli ette ole suorittaneet sitä, emme voi olla varmoja oletteko koskaan elämänne aikana käyneet punttisalilla tai harrastaneet minkäänlaista hengityselimistöä rasittavaa liikuntaa. Tämänkertainen asiakaspotentiaaliselvitys osoitti aukottomasti, että te ette osaa toimia kuntosalillamme meidän turvallisuusstandardiemme edellyttämällä tavalla. Ette siis välttämättä osaa nostaa painoja oikealla tavalla, tuottaa vesihanoista kylmää vettä tai kävellä suihkutiloissa harrastaen askeleissanne varovaisuutta.

Siirsin jalkojani kauemmas toisistaan ja astuin lähemmäs vastaanottotiskiä vaikuttaakseni uhkaavammalta.

- Tiedättekö mitä, vastaanoton täti?
- No mitä, selkeästi ulkomaalainen vaihto-opiskelijamme?
- Nämä mun kaksi kaveriani on tästä asiasta vähän eri mieltä!

Kiskaisin ylös isoimmat tuplahaukat, joita olen koskaan yrittänyt näyttää ja jännitin käsiäni niin että tukkani alkoi täristä. Vastaanoton täti tarkkaili toimintaani silmälasiensa takaa, huokaisi äänettömästi ja siirsi painonsa toiselle lonkalle. Hän vilkaisi taakseni kertynyttä viiden ihmisen jonoa (sitä mitä haukkareitteni takaa pystyi näkemään) ja pyöräytti silmiään yhdentekevästi.

- Seuraava esittelykierros järjestetään huomenna kello kaksi iltapäivällä. Tulkaa silloin paikalle, käytte esittelykierroksen läpi ja sen jälkeen olette juridisesti kykenevä käyttämään kuntosaliamme

Seisoin edelleen paikallaan äänettä ja jännitin tuplahaukkareita tukka täristen. Ne alkaisivat vaikuttaa minä hetkenä hyvänsä. Kyllä tämä Suomessa toimii!

- Mikäli varaatte esittelykierroksen nyt, saatte liittymislahjana University of Bangor -juomapullon. Siinä pullossa on myös painettuna kiva vaakuna.

Huomasin, että tuplahaukkarini olivat laskeutuneet jo 10 senttiä alemmas vaikka luulin edelleen jännittäväni niitä. Siirsin käteni niin hitaasti alas, että kukaan ei luultavasti edes huomannut vaihdosta. Katsoin vastaanoton tätiä tiukasti silmiin ja ammuin häntä mielenhallintasäteillä, sarjatulella. Harkitsin lyhyen aikaa kysyväni tädiltä, sattuuko hän kenties tietämään kuka minä olen. Viime viikon jälkeen en tosin ollut vastauksesta niin varma itsekään, joten päätin jättää kysymättä.

- Hyvä on senkin verenimijät! Minä teen sen! Tulen huomenna esittelykierrokselle. Maksetaanko kuntosalimaksu silloin ihan normaalisti?
- Kyllä vain, sekä seitsemän punnan esittelykierrosmaksu.

Nielaisin ison pallon piikkilankaa ja pääni nytkähti lähemmäs virkailijaa ihmetyksestä. Olin juuri aikeissa aloittaa voimakkaan monologin, mutta sitten huomasin silmäkulmallani vastaanottotiskin takana maanneen pesäpallomailan johon oli kaiverrettuna "MAILA SATTUU MYÖS VAIHTAREITA". Kiitin virkailijaa ja poistuin tiloista ukemilla.

- -

Olen saanut vierailuni aikana selville myös muutamia muita jänniä asioita itsestäni, joita en varmasti olisi itse tullu koskaan ajatelleeksikaan. Esimerkiksi lauantaina paikallisessa Rascall's -pubissa eräs pelipaidastaan päätellen rugbya pelaava kaksimetrinen herrasmies tuli lehmän katseensa saattelemana tiedustelemaan minulta, että "Are you a man or a woman?" ja jäi tämän jälkeen tuijottamaan minua silmiin eleettömällä naamalla.

En ollut asiaa sen kummemmin koskaan miettinytkään, joten pohdin asiaa hetken aikaa ja ilmoitin sitten herrasmiehelle, että tietääkseni olen mies. Kohteliaisuuttani kysyin tietysti myös kyseiseltä herralta, että mahtaako hän olla mies vai nainen, mutta hänen katseestaan päätellen hän oli jo päätöksensä tehnyt. Huomasin myös, että esittämäni kysymyksen jälkeen oli aika huitaista tuopissa olevat loput kaljat naamariin ja poistua ravintolasta.

- -

Toinen lyhyt keskustelu jonka kävin täällä ja toistan teille nyt, oli työhaastatteluni Piranha Loungeen, paikalliseen vastineeseen Jyväskylän Shakerille.

- Hei, saisinko puhua päällikönne kanssa?
- Minä olen.
- Hei, minun nimeni on Tomi ja olen vaihto-opiskelija Suomesta. Olen tehny Suomessa baarimikon hommia n vuotta ja tulen viettämään täällä nyt puolisen vuotta opiskelun merkeissä. Minua kovasti kiinnostaisi tulla teille opettelemaan brittiläistä viinan tarjoilukulttuuria ihan vaikka harjoittelijana. Pikku harjoittelujaksoni jälkeen voitte sitten palkata minut tai ette, mutta sitä odotellessa tämä olisi hyvä paikka hengailla ja autella missä pystyn.
- Aloitat ensi lauantaina. Tervetuloa mukaan!

Kättä päälle ja traineen hommani Piranha Loungessa oli siis sitä myöten selvä. Kylläpä viihtyy, nimittäin ravintola on paikallisista paikoista kaikkein skandinaavisin ja yleisessä keskustelussa usein laadukkaimpana pidetty. Palkkaa en tästä harjoitteluhommasta tarvitse, sillä saan sieltä jotain paljon arvokkaampaa: työtodistuksen minkä kanssa voin kävellä varmasti mihin tahansa Bangorin yökerhoista tai kuppiloista. Ja ehkäpä hekin saattavat oppia meikäpojalta jotain, kuten esimerkiksi miten Bloody Mary tehdään. [ja tämä tarina oli tosi]

Niin, eihän tuo paikallinen ravintolakulttuuri tunnu aivan päätä huimaavan. Suurin osa kaikista kyyppareista ovat opiskelijoita, enkä edes tiedä onko briteissä mahdollista opiskella tarjoilun ammattilaiseksi. Ehkä ei, koska kovinkaan montaa ammattilaista ei ole vielä tullut vastaan. Suurin osa myytävästä kamasta on pullossa erilaisia mehuviinoja, joita on joka baarissa kymmeniä erilaisia. Käytetään mittoja, mutta ihan päin helvettiä. Ravistetaan juomia joita ei tarvitse ravistaa. Ei ravisteta juomia jotka pitäisi ravistaa. Ei vaan osata. 

Mutta en minä valita, edellisessäkin yökerhossa jossa kävin, sai kaikki kyseisenä iltana juomat kahtena kappaleena pyytämättä ilman lisämaksua. Siis kaatovodka-sooda = kaksi kappaletta kaatovodka-soodaa, 2 euroa yhteensä. Piranha Loungessakin on joka maanantai ja torstai Flip-a-coin-ilta, jolloin joka juomaostoksen yhteydessä pääsee heittämään kolikkoa. Jos arvaa kolikon puolen oikein, saa toisen samanlaisen juoman ilmaiseksi. Tässä asiassa pyydänkin yhteydenottoja Jyväskylän kolikonheittoammattilaisilta taktiikkavalmennuksen merkeissä. Tiedätte kyllä keitä olette.

- -

Lopuksi mainittakoon vielä, että näin reilun viikon asumisen, lukuisten sliding kickien, voimakkaan face-partyingin, throwing fourin sekä Giraffenin ansiosta olen jo ansainnut liikanimen paikallisten fuksien keskuudessa. Kummitustarinat hullusta neljää heittelevästä, "uskomattoman viinanjuontikyvyn" omaavasta suomalaisesta ovat summautuneet ainakin tämän asuintalon asukkaiden kesken liikanimeksi Legend.

Suomalaisille tämä "uskomaton kyky juoda viinaa" kuulosti tietysti vähän omituiselta, sillä paikallinen shotti kirkasta viinaa on anniskeluravinolassa 2,5 senttilitraa eikä se meille tuttu neljä. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, nämä junnut ovat tottuneet juomaan mehuviinoja sekä heille shotti tarkoittaa usein shottilasillista niinkin hulluja juomia kuten Malibua tai kahvilikööriä. No, jokatapauksessa sitä on nyt viime päivinä joutunut poseeraamaan valokuvassa milloin kenenkin kanssa ja antamaan ylävitosia ihmisille keitä en tunne.

Hmm..

Niin, olisikohan urheilukeskuksen tätikin ollut hieman myöntyväisempi kuntosalipyrkimyksilleni, jos hän olisi tiennyt että hän puhui itse Legendin kanssa...

There by the grace of odd

Eipä olisi uskonut, että 12 tunnin matkustamisen jälkeen oltaisiin tultu takaisin Suomeen mutta niinpä vain kävi. Bussimatkan, kahden lennon ja lyhyen junamatkan jälkeen minä ja Giraffen nimittäin havahduimme erikoiseen näkyyn: junan ikkunasta näkyi Suomi! Giraffen oikein kapusi laukustani junan ikkunaan ihmettelemään tätä omituista näkyä, joka varmasti sai senkin tuntosarvet suorastaan solmuun.

No, tästä pikaisesta järkytyksestä selvisimme varsin helposti puhumalla asiat halki keskustelussa, jota en teille nyt tähän toista. Sitäpaitsi, ei siinä mennyt aikaakaan kun junan ikkunassa pyörivä leffa vaihtui Häjyistä hitaasti Hot Fuzzin kautta Emmerdaleksi ja kamerasta loppui tietenkin akku. Siellä junan pyyhältäessä vuorotellen kaareilevien vihreiden vuorien, jylhien harmaiden linnojen ja loputtomalta näyttävän sinisen Atlantin välissä, alkoi mahassa hiljalleen kiertää sellainen jännä pörröinen tunne, että nyt tarvitsisi jo saada kiiperöidä. Aloitinkin välittömästi voimakkaan naamabailauksen ja suoritin sitä niin kovaa että eräs täti peitti lapseltaan silmät.

Bangorin juna-asemalta suomalaisia vaihtareita kohdeltiin heille sopivalla tavalla, eli paapottiin ilmaisella taksikyydillä asuntola-alueelle. Kyseisessä Bangorin opiskelijaliiton taksissa soi muuten AC/DC niin kovaa että peitin Giraffenilta korvat. Saavuttuamme kampusalueen opiskelijataloille kävimme noutamassa avaimet ja edessä oli viimeinen taistelu Tappara-hokikassini kanssa kohti omaa kämppää. Alaovella paikallinen kämppävastaava tarjoutui auttamaan kamojen kannossa, mutta minun kasseihinihan eivät toiset miehet koske paitsi Tarjoilijoiden Kevätpäivillä. Sitäpaitsi, en tiedä oliko kyseinen herra tietoinen asiasta, mutta hokikassini sisältöön kuului vaihtovaatteiden lisäksi se tärkein: Jallu. Lyhyen keskustelumme aikana epäilin, että kyseinen kämppävastaava on saanut vihiä aikeistani tuoda asuntola-alueelle nestemäistä kultaa ja halusi osingoille. Vain kuolleen itsekritiikkini yli... Lopulta kävi ilmi, että tämä kämppävastaava vastaa myös siitä, että asuntola-alueilla ei nautita alkoholia päihtymistarkoituksissa. Sööri kuitenkin lupasi tulla jossakin kohtaa salaa maistamaan tätä mystistä suomalaisainetta, joten tulevan puolen vuoden rauhoitetuin jatkopaikka oli sitä myöten selvä.

Englannissa kaikki ihmiset ja paikat tuoksuvat samalta. Ymmärtääkseni jokainen englantilainen henkilö sukupuoleen katsomatta omistaa yhden säästöpakkauksen Burberryn "Fish N' Chips Royale with Fruits" -hajustetta, ja tällä kyseisellä tuoksulla on verhoiltu myös kaikki asuintilat sekä ulkoilma. Kämppiksinä käytävälläni on neljä brittiläistä junnua, 19-vuotiaita joka iikka, sekä yksi kiinalainen kaveri. Kaupan päälle tämän kiinalaisen herran mukana pyörii kellonajasta riippuen kolme tai neljä muutakin kiinalaista, ja heidät löytää useimmiten keittiöstä valmistamassa jonkinlaista kolmen kierroksen ateriaa. Oikeasti, kaikista noin kolmestakymmenestä käynnistäni yhteiskeittiössämme, on aina kolmesta neljään kiinalaista tekemässä ruokaa.

Junnuthan opettelevat täällä juomista parhaansa mukaan, mutta toistaiseksi parhaan juomaseuran olen saanut seinänaapurini Nickin isoisästä. Siinä vasta kova sööri! Kun junnut pyörivät huoneista toiseen heilutellen käsiään, minä, Nickin isä ja Nickin isoisä korkkasimme Jallun ja havahduimme kun puolet nolla-seiskasta oli jo tuhottu. Äijät heittelivät muuten niin kivenkovaa läppää, että voisin jopa ristiä heidät virallisesti Ison Britannian ensimmäisiksi nelosen heittelijöiksi. Aina kun Nick käveli tuoppi kädessä keittiön oven ohi, isoisä huuteli pojanpojalle perään jotakin homoista, hedelmäkakuista ja kukkahameista, ja kumosi uuden hörpyn jallusta. Ja isä perässä. Isoisä myös muisti aika-ajoin vittuilla Nickin isälle siitä, että hän ei ole käynyt edes armeijaa. Taisin päästä näillä puheilla suoraan perheeseen.

Ainiin, täytyy muuten Jyväskylään lähettää sellaisia lohduttavia terveisiä että vaikka lähdin Walesiin asti, en silti päässyt karkuun arkkivihollistani Timeä. Kaupungissa on muutama yökerho, joista toistaiseksi eniten laatuaikaa on saanut yliopistolaisten suosima pintaliitohelvetti nimeltä TIME. Timeen ollaan ilmeisesti menossa opettajaporukalla tänäänkin.. Tilanne on niin voimakkaasti ironinen, että sitä voisi katkoa paloiksi ja myydä eteenpäin junaraiteina. Kaikkina ulkona vietetyinä iltoina olen kantanut jyväskyläläistä taakkaani urheasti, ja paikallisten fuksien keskuudessa alkaa pikkuhiljaa yleistyä mystinen toiminta nimeltä Face-Partying...

En muuten yhtään väritellyt kun kerroin läksiäiskutsussani, että menen opiskelemaan Tylypahkan yliopistoon. Saavuttuamme tänään ensimmäisille info-tilaisuuksillemme, porukka ei saanut sanaa suustaan äimistellessään kaikkia 10 metriä korkeita käytäviä ja seinillä olevia puhuvia tauluja. Alun tervetulopuheen tuli pitämään vanha harmaapartainen mies korkeassa, tähtikuvioisessa hatussaan ja puhui sujuvasti kerttiä, latinaa ja englantia. Tilaisuuden päätyttyä kysyin tutoriltamme että koska meille opetetaan taikatemppuja, mutta tutor lupasi palata asiaan myöhemmin.

Seuraavaksi voisin jakaa kanssanne muutaman hauskan tilanteen Walesin yöstä. Lauantainahan kävi sillä lailla, että.. Hetkonen.

...

...

Odottakaas hetki...

...

...

...

...

Jaahas, käytävässä pyörii nuoria meribiologian naisia bikineissä ja minulla on vielä Lakut sekoittumassa vesihauteessa. Pitänee mennä valvomaan tilannetta. Ihan näin vanhimman asukkaan ominaisuudessa.

Olisi sitä voinut pöllömpäänkin paikkaan lähteä vaihtoon.

Fantastic Four

Herättyäni hämyisestä huoneestani epäilyttävästi Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvaa muistuttavissa olosuhteissa, olin ehkäpä syystäkin ihmeissäni. Etumuksessani heilui 1:3 mittasuhteen anatomisesti oikeaoppinen lelulammas nimeltään Eve, joka oli pingotettu ruhoni ympärille jeesusteipin voimin ja jalassani olevat kalastajasaappaat suorastaan huusivat "Hei äijä, luuletko saavas kalaa?" Tutkittuani kirahvien, puolipitoisten vaatteiden sekä itseinhon peittämää huonettani, huomasin ovensuussa seisovan Herra Kuneliuksen. Herra Kunelius oli poistunut normaalista oloasustaan eli hupparin päälle venytetyistä boksereista, ja tarkasteli minua tukkansa takaa normaalissa verryttelyasussa. Hänen suunsa oli auki.

- Haamu hajalle!

Mitä helvettiä... Mies puhui jonkinlaisella koodikielellä. Suu kyllä aukeni ja meni taas kiinni sanojen osoittamassa tahdissa, mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä herra yritti minulle kertoa. Olinko tullut hulluksi? Tyhmäksi? Pörssiläiseksi?

- Paalu paanalle, paalu paanalle.

Ei saatana. Siristän silmäni X:ksi ja hieron niitä ronskisti. Vilkaisen ikkunasta ulos, jossa pumpulilampaat lipuvat hidastettuna näköpiirini lävitse sinisen samettinsa päällä. Tähänkö sitä nyt on tultu? Ovatko kuulosuojaimeni olleet huolimattomasti paikalleen aseteltu jonkin kovapanosammunnan aikana ja ohi viuhahtanut luoti on pysyvästi vaurioittanut kykyäni ymmärtää kuultua puhetta? Onko minuun kenties osunut? Onko luoti vienyt mennessään minusta juuri sen kyseisen kimpaleen, jonka hermosopukoissa piilee suomen kielen ymmärtämiseelle omistettu ohjelmisto ja olen nyt täysin kykenetön olemaan osana toimivassa, kahden ihmisen välisessä kommunikaatiossa? Missä helvetissä minä oikeastaan olen? Mitä oikein yrität, veliseni, sanoa?

- Aamupalalle.

No niinpä tietenkin. Herra Kuneliuksella oli kädessään C-vitamiinisia poretabletteja sekä Gefilus-laksatiivijugurttia. Kohoan pehmeästä leposijastani, repäisen pumpattavan lampaan irti, nappaan kassista puhtaan T-paidan ja sujahdan sen sisään. Olin ilmeisesti nukkunut farkut jalassa. Kalastajasaappaat jätän jalkaan - varmuuden vuoksi.

Olohuoneessamme oli joku käynyt taas juhlimassa. Sepistö oli yrittänyt rakentaa matolle majan tulitikuista, Giraffenit olivat liikkuneet itsestään ympäriinsä omituisiin paikkoihin ja joku oli yrittänyt saada jonkun lonkerotölkit ja nuuskamällit rakastelemaan keskenään. Epäilin kuitenkin kaikesta uutta kämppistäni Jonnaa, koska voin.

- Aika hyvin äijä on näköjään tsempannu. Oltiin ihan varmoja että et jaksa enää juhlia.

Voi perse. Olen sitten todellakin pystynyt käyttämään vielä yhden päivän elämästäni juhlimaan tilapäistä oman itseni uudelleensijoitusta toisen valtion tiloihin. Mutta kelle kuuluu pöydän alla humalaansa pois nukkuva minipossu, miksi nurkassa lymyilevä klovniksi pukeutunut henkilö ei ilmoita nimeään ja ennen kaikkea: haluanko tietää miksi herra Kunelius kiikuttaa minulle aamupalaksi C-vitamiinisia tabletteja Gefilus-laksatiivijogurtin keralla?

- Oli tuo neljäs päivä näköjään sulle taas se viimeinen tikki. Pelättiin vähän että siitä lähtee äijällä karkaamaan kun päätit nielaista kaikki tän asunnon avaimet ja huusit suu täynnä avaimenperiä että "ja tännehän ei mitkään akat muuta!" ja pyöritit käsiäs kuin tuulimylly. Siitä jätkä kuitenkin vielä lähti korottaan panoksia ja menit vielä Freetimeen ilmoittamaan että karaokevetäjälle, että lampailla ei ole sulkijalihasta. Otahan siitä Tomi vähän Gefilusta kun tarvis tuonne pyörävarastoon päästä.

En halunnut tietää.

Saavutimme oman asuntomme ruokailutilat yllättävän nopeasti ja istahdin alas Opettaja-lehtien sekä Jessican maksuhäiriöilmoitusten peittämän pöydän ääreen. Painaessani yön ajan (ja ties kuinka kauan sen lisäksi) pumpattavan lampaan takana ollutta takapuoltani vasten ruokalamme penkkiä, huomasin takataskussani sijainneen jännittävän näköisen muistivihkosen. Naurahdin hetken itselleni, eihän tällaista dekkarisontaa tapahdu kuin elokuvissa ja huonoissa blogeissa. Avasin kaikesta huolimatta vihkosen ja antauduin sen vietäväksi aamupalakohtauksen loppuun asti.

Täällä Tomni H. , nimeltä mainitsematon drinkkiravintola Jyväskylän Väinönkadulla. 1. Läksiäiset ovat saavuttaneet laskentatavasta riippuen toisen viiva viidennen päivänsä ja seurassani on viehättävä nuori naishenkilö. Moro, viehättävä nuori naishenkilö!

VNNH: No terve terve, eipä sinun rullaluistimista täällä drinkkilistan puolivälin pahemmalla puolella paljon hyötyä ole, mutta juttelen toki kanssasi niin kauan kunnes sanot jotain mitä en olettanut kuulevani kun alan juttelemaan sattumanvaraisen henkilön kanssa.

TH: No aivan varmasti. Tiesittekö että olen tiettävästi maailman 10.000 parhaan masturboijan joukossa?

VNNH: Mun täytyykin itseasiassa --

TH: Hah hah, usko pois vaan! Ja muutama päivä sitten kuolin ja kävin Pyhän Pietarin juttusilla taivaan porteilla. Se veti mua mouhijärveläisellä nakkikioskiheijarilla palleaan, ja sen jälkeen vielä uhkaili että jos näytät vielä naamaasi täällä niin siitä ei selvitä ilman oikeudellisia jatkotoimenpiteitä. Eikun sehän tais olla mun edellinen kanditapaaminen...

VNNH: Ehh.. No niin no. Hei, mä kuulin että sä olet töissä tuolla --

TH: Mä pidän hampurilaisista.

VNNH: Ai, no kiva. Hei kuule, mun mielestä tää tämmönen turha jauhaminen toistemme kanssa on täysin yhdentekevää, kun molemmat kuitenkin tietää mistä tässä on oikeasti kyse. Mä kyllä kuulin kuka sä olet ja mihin sä olet lähdössä. Jos sä haluat kysyä multa jotain, niin kysy vaan ja mä lupaan vastata sulle että kyllä.

TH: Pidätkö sinäkin hampurilaisista?

VNNH: ... Nyt sä et tainnut ihan ymmärtää. Kysy multa mitä vaan ja mä vastaan että kyllä.

TH: Aaaa! Nyt mä ymmärrän!

VNNH: Hihihi, nonniin. Kysy nyt se niin voidaan lähteä pois täältä.

TH: Mutta kun ei mun tee mieli nyt hampurilaisia.

VNNH: Ei jumalauta, jätkä! Aaargh, ei munkaan tee mieli mitään saatanan hampurilaisia! Mun tekee mieli --

TH: Heittää neljä?

VNNH: Sä taidat oikeasti olla vähän tyhmä jätkä?

TH: Enpäs ole. Mä olen maailman 10.000 parhaan masturboijan joukossa.

VNNH: No en jumalauta yhtään ihmettele miksi.

TH: Ai koska tykkään hampurilaisista?

VNNH: EI! VAAN JUMALAUTA SIKSI ETTÄ SÄ --

TH: Mitä, viehättävä nuori naishenkilö? Miksi?

VNNH: KOSKA SÄ HEITTELET JOTAIN SAATANAN NEL --

Ja siihen loppui muistivihkosesta löytynyt merkillinen dokumentaatio. Samalla tavalla äkisti päättyi myös aamiaiskohtauksemme ja löysin itseni kahvila Elosesta. Rillipäinen tarjoilija - tässä tapauksessa on sallittua viitata silmälasipäiseen nuorukaiseen ivallisesti rillipäänä johtuen okulaarien täydellisestä pyöreydestä ja niiden peittämästä naamasta joka suorastaan huusi "minä maalaan harrastuksekseni pienoislennokkeja" - mittaili meitä katseellaan astellessamme hänen luokseen. Poika selvästi pyöritteli suussaan kysymystä liittyen kalastajansaappaisiini, mutta hukutti sen keinotekoiseen hymyynsä ja ennaltaopittuun asiakaspalvelurutiiniinsa.

- Hej! Mitäs herroille saisi olla?

Ystäväni Ikonen, joka oli mystisesti ilmestynyt seuraani kesken tämän tarinan, astui askeleen eteenpäin, asetti kätensä tiskin reunalle ikään kuin aikoisi juuri loikata gaselliloikalla sen toiselle puolelle ja iskeä virkailijapoikaa Viiden Pisteen Sydämenräjäytysiskulla.

- Kaksi juttua. Yksi: Olisiko mitään saumaa saada jossain kohtaa noita kahvilan vessoja siihen kuntoon, että siellä voisi ihan oikeasti käydä? Jumalauta mun kaverilla on kalastajansaappaat jalassa kun teidän vetokyvyttömissä vessoissa käynti olisi muuten aika mielenkiintoinen kahlausoperaatio. Haluaisitko sinä hengailla täällä kalastajansaappaissa, mitä? Tehdään susta saappaat saakeli. Hommat kuntoon!

- Voi, olen kovin pahoillani mutta eihän meillä edes ole ves --

- Ja kaksi: Nyt voisit ihan pikkasen nopeeta alkaa työntään sitä mun kaverille tilaamaani paniinia tänne päin ettei tarvi näyttää mitä Savossa tehdään sitten kun puheet loppuu.

Katselin saappaitani ja pyörittelin niitä varovasti kahvilan lattian päällä. Olin tilanteen hento tyttönen, jonka kunniaa karski poikaystävä meni puolustamaan.

Torjuntavoitto.

Pikakelauksella vajaa vuorokausi eteenpäin. Jyväskylä on jäänyt taakse, taskussa on oman asunnon avaimien mentävä tyhjä tila ja törrötän kotona kotona Suomen kuntien aakkosjärjestyksellisen listan ensimmäisessä paikassa, saamatta unta kaikilta pohdinnoiltani.

Mikä oli se mystinen asia, josta viehättävä nuori naishenkilö puhui? Mitä minä muka heittelen? Onko se jokin fyysiset mittasuhteet sisältävä, mahdollisesti massan ja kiihtyvyyden omaava asia, vaiko kenties vain osan edellämainituista ominaisuuksista sisältävä juttu? Onko se juttu vai asia? Ja mikäli se on toinen niistä, kumpi se ei ole? Mikä minusta muka tekee niin tyhmän?

Näitä kysymyksiä - sekä sitä, miksi pesukarhuja kutsutaanpesukarhuiksi - pohdiskellessani Timo Jutilan haamu ilmestyi leijumaan ikkunani taakse.

Pyhät hylsyt sentään! Pelkät miehen poskipäät sai vähäiset niskakarvani nousemaan pystyyn ja pyörimään ympyrää. Voiko se olla totta? Tuntui kuin pääni sisällä olisi ollut junaturma ja kaikki ovat kutsuttu, minut valtasi pakokauhun ja lottovoitonsekainen tunnecoctail. Pomppasin tuolistani ylös tavalla, joka saisi Bruce Leenkin kastelemaan alleen ja sutaisin toisen korvani taakse sukan. Säntäsin ikkunaa kohti vetäen vielä liikkeessä paitaa päälleni. Juostessani hidastettuna ikkunaani kohti kuulin vain itseni kuiskaavan itselleni pienten aikuisiän äänenmurrosten kera:

Timo Jutilan haamu on ikkunani takana!

Heilautettuani ikkunan auki, suoneni pumppasivat akkuhappoa päähäni ja saivat hermotukset aivoissani menemään ruseteille. Elin sen lyhyen sarjakuvahetken, kun kojootti on juuri tajunnut juosseensa reunan yli ennen kuin painovoima ottaa sen huostaansa ja elukka tipahtaa maata kohti kimeän vihellyksen saattelemana: olin samassa ajassa ja paikassa Timo Jutilan haamun kanssa. Historia ei tunne montaakaan ihmistä, joka olisi ollut samassa tilanteessa kanssani - ja elänyt kertomaan siitä. Timo Jutila hymyili veljellisesti ja sorvasi itselleen jäätävän nuuskan. Olin kojootti, jonka maan vetovoima juuri imaisi huostaansa. Tömps.

- T-T-T-T... T-Timo.. Mikä kunnia viimein tavata teidät! Sanat eivät riitä, eivät kertakaikkiaan.
- Moro.

Timo Jutilan haamu puhui minulle. Vikisin kuin pikkutyttö, tillottaen Joonaksen Veljeksiä meikit poskilla.

- Kerrohan, Hiltunemm.. Mites toi noin ulukomaillellähtö sujuu nääs?

- Ei lähe hyvin, herra Jutila. J-j-juuri tuossa pohdiskelin erästä asiaa joka ei niin millään meinaa myöntää mulle yöunia. Katsos kun sellainen viehättävä nuori naishenkilö tuossa viime sunnuntaina väitti että minä olen vähän tyhmä kun minä teen jotain, mutta en kuollaksenikaan muista että mikä se oli. Mä luulin että mulla oli lähellä päästä mäkkäriin.

Huomasin, kuinka Timo Jutilan haamun nyrkit puristuivat hiljalleen narisevaan nyrkkiin, jonka sisältä tihkui hikipisaroita. Useimpien ihmisten viimeinen näky.

- Etkö sä sitte Hiltunemm päässy sinne mäkkäriin vai hä?
- En tainnut päästä, Timo Jutilan haamu. Kämpän pöydällä oli ainoastaan Grilli 21:n papereita.
- Ei hyvänen aika, sano. Määpä meen nääs vähän puhuun sille plikalle järkee päähän!

Timo Jutilan haamu tarttui nuuskapurkkiinsa ja tunki sen oranssin pikkutakkinsa povitaskuun. Hän käännähti ympäri ja lähti hitaasti laskeutumaan tavarahissillään katutasoa kohti. Kurotin naamani ohi heilahtavaa oranssia pikkutakkia kohti ja päästin ilmoille epätoivoisen huudahduksen.

- Jutila!

- Mitä?
- Heittelee! Mitä sillon muka heittelee kun on vähän tyhmä?
- No Neljää, tietenkin. Moro.

Pieni pyöreä jääkiakkolegenda laskeutui laskeutumistaan tavarahissillään. Viimeinen näky jonka sankarista näin, oli hänen öisen kuun hehkuun hukkunut, vapaana hulmuava takatukkansa. Valahdin polvilleni, käteni valuivat rennoiksi sivuilleni ja jäin tuijottamaan ikkunasta sisään hymyilevää kuun valoa. Siinä hetkessä minut valtasi pohjaton usko sekä luottamus siitä, että maailmalla on vielä minulle mahdollisuuksia annettavanaan. Maailmasta eivät mahdollisuudet lopu. Tuntui kuin kaikki mitä tulisin pian tekemään olisi oikein. Minulta odotettiin vain onnistumista eikä minulla ollut muuta näytettävänäkään. Maailma ei voisi epäonnistua suhteeni. En voisi epäonnistua. Jälkijunassa tilanteeseen ehtinyt äitini sai juuri astuttua huoneeseen sisään, kun poskelleni vierähti onnen kyynel. Tuijotin tietokoneeni ruudulla olevaa kalenteria, jonka mukaan Walesiin lähtööni on neljä päivää.

Kyllähän minä neljää heittelen.